Upea uroteko! Avuliaat nuoret työnsivät tuntemattoman naisen hajonnutta autoa seitsemän kilometriä

Nuoret kanadalaismiehet ovat saaneet osakseen ylistystä sosiaalisessa mediassa ja lehtien palstoilla sen jälkeen, kun he pysähtyivät auttamaan naista, jonka auto oli hyytynyt moottoritielle. Kolmikko päätyi työntämään autoa lähes seitsemän kilometrin matkan.

Ontariolaisteinit Billy Tarbett, 15, Bailey Campbell, 17 ja Aeron McQuillin, 18 olivat myöhäisillan ajelulla viime keskiviikkona, kun he bongasivat tien poskessa savuttavan auton.

Kolmikko pysähtyi tarkastamaan tilanteen, ja pian kävi selväksi, ettei autolla kannattaisi ajaa enää metriäkään. Autolla liikkeellä ollut nainen sanoi, ettei hänellä ollut varaa maksaa hinausautoa, joten tilanne alkoi vaikuttaa epätoivoiselta.

– Kysyin jätkiltä, että oletteko valmiita työntämään, Tarbett kertoo CBC:lle.

Auton omistaja istui ratin takana kolmen nuoren miehen työntäessä menopeliä pitkin pimeää moottoritietä. Musiikki raikasi matkakaiuttimesta, ja kaverukset ottivat ilon irti erikoisesta aktiviteetista muun muassa laulamalla. Reilun kahden tunnin ja vajaan seitsemän kilometrin urakan jälkeen auto saatiin kuin saatiinkin naisen kotipihaan.

Operaatiota turvasi koko matkan heidän takanaan ajanut Dan Morrison, joka hänkin oli vain pysähtynyt auttamaan.

CBC:n mukaan avusta äärimmäisen kiitollinen nainen ei ollut aluksi uskoa, että pojat aikoivat oikeasti työntää hänet autoineen kotiin.

Pojille on sadellut kiitosta sosiaalisessa mediassa ja lehtien kommenttipalstoilla. Täysin tuntemattomat ihmiset ovat halunneet palkita pojat rahanarvoisilla kiitoksilla, mutta kolmikko kieltäytyy vastaanottamasta sellaisia.

– Arvostamme sitä, mutta emme tehneet tätä sen takia. Jos minun autoni jättäisi tielle, toivoisin, että joku pysähtyisi ja auttaisi minuakin, McQuillin sanoo.

Lähde: CBC

Lue myös:

    Uusimmat