Mainos

Unkarista tuotiin Helsinkiin lähes puoli miljoonaa Rivotril-pilleriä auton rakenteisiin piilotettuna, neljä tuomittiin vuosiksi vankilaan

4:46
MTV Uutiset live kertoi elokuussa poliisin tehostetusta pillerikauppaan kohdistuvasta valvonnasta.

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut neljä ihmistä vuosiksi vankilaan huumausaineeksi luokiteltujen Rivotril-tablettejen kuljettamisesta Suomeen. Oikeuden mukaan yli 480 000 pilleriä tuotiin Helsinkiin Unkarista neljällä eri automatkalla. Matkat olivat tämän vuoden helmi-, maalis-, huhti- ja toukokuussa.

Suomen rajan yli tultiin oikeuden mukaan kahdella autolla rajaviranomaisten hämäämiseksi. Kaksi miehistä ajoi edellä Romanian kilvissä olevalla autolla. Perässä tuli kolmas mies autolla jossa oli Suomen kilvet ja jonka rakenteisiin pillerit oli piilotettu.

Yksi miehistä ei poistunut Suomesta lainkaan, mutta hän muun muassa hankki autoja muiden käyttöön ja hänen yrityksensä tiloja käytettiin purettaessa kuljetuksia.

Oikeus piti tuomittujen toimintaa suunnitelmallisena. Kaikki neljä tuomittiin yhteensä neljästä törkeästä huumausainerikoksesta.

Poliisin auttaminen toi yhdelle alennuksen rangaistukseen

Romanian kilvillä ajaneet Vasile Avram, 38, ja Gheorghe Vaduva, 47, sekä autoja hankkinut Romica Tudor, 33, tuomittiin kuuden ja puolen vuoden vankeusrangaistuksiin. Suomen kilvillä ollutta autoa ajanut Marian-Marius Glavan, 42, sai viiden vuoden vankeustuomion. Glavanin rangaistusta lievennettiin, koska hän auttoi rikosten selvittämisessä.

Oikeudessa kuljetuksiin osallistuneet sanoivat saaneensa palkkiona pääsääntöisesti vain joitakin satoja euroja. Oikeus kuitenkin tuomitsi kaikki neljä korvaamaan rikoshyötynä yhteisvastuullisesti 90 000 euroa.

Tuomio on annettu lokakuun alussa.

Isoja takavarikkoja Helsingissä, myynti ammattimaista

Poliisi on tehnyt viime vuosina useita isoja Rivotril-takavarikkoja Helsingissä. Ensimmäinen takavarikko tehtiin vuonna 2015. Poliisi pitää myös pillereiden myyntiä organisoituna ja ammattimaisena.

Rivotrilin vaikuttava aine klonatsepaami kuuluu bentsodiatsepiineihin. Lääkettä käytetään päihdekäytössä usein sekaisin alkoholin kanssa. Poliisin laboratoriotestien mukaan tableteissa oli samaa vaikuttavaa ainetta kuin Suomessa Rivatril-nimellä myytävässä lääkkeessä, jota käytetään esimerkiksi epilepsian hoitoon.

Poliisi varoittaa, että laittomasti hankitut lääkkeet eivät välttämättä ole sitä mitä väitetään, vaikka pakkauksessa olisi asianmukaiset etiketit. 

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja