Mainos

Ultraurheiluun hurahtanut poliisi Tuomas Pelkonen on kerännyt kymmeniä tuhansia hyväntekeväisyyteen – ”Ei kannata odottaa, että valtio ratkaisisi kaiken”

0:40

Vantaalainen poliisi Tuomas Pelkonen, 38, on kerännyt ultraurheilutempauksilla kymmeniä tuhansia euroja lastensairaalan ja Hyvinkään ammuskelussa haavoittuneen kollegansa Heidi Foxellin hyväksi. MTV Uutisten haastattelussa Pelkonen puhuu auttamisesta, uskonnosta – ja Brother Christmasista.

Hiki valui päätä pitkin, keho halusi vain nukkua, kaikkialle sattui. Tuomas Pelkonen oli pyöräillyt jo vuorokauden, yli 24 tuntia. Pian Oulu jo häämöttäisi. Hän oli lähtenyt matkaan Vantaalta.

– Mitä pidempi matka, sen mentaalisemmaksi suoritus menee. Kyllä siinä ehti mieliala nousta ja laskea aika hyvin, mutta kun tiesin, miten paljon olin treenannut, niin oli pohjaluotto siihen, että kyllä tämä onnistuu, Pelkonen muistelee ensimmäistä ultramatkaansa nyt, kahdeksan vuotta suorituksen jälkeen.

Pyöräily Helsingistä Ouluun sai paljon huomiota ja silloin Pelkonen keksi: Kun hän joka tapauksessa haluaa tehdä ultramatkoja jatkossakin, hän voisi samalla hyödyntää suoritusta ja kerätä huomiota hyville asioille.

Nyt hän on kerännyt hyväntekeväisyyskohteisiin kymmeniä tuhansia euroja.

"Heidiltä vietiin unelma"

Pelkonen on kerännyt rahaa esimerkiksi Uudelle lastensairaalalle, mutta hänen tempauksistaan tunnetuin oli Hyvinkään ammuskelussa haavoittuneen kollegan Heidi Foxellin hyväksi: silloin hän juoksi 100 kilometrin matkan alle 12 tunnin.

Foxell oli ollut poliisikoulussa Pelkosta nuoremmalla vuosikurssilla ja luokkansa urheiluvastaava, kuten Pelkonen oli omansa.

– Totta kai se Heidin tapaus kosketti ja pisti miettimään, Pelkonen kertoo.

– Hänen elämänsä on aika rajallista. Heidiltä vietiin fudisunelma ja poliisiunelma. Hän ei pysty ainakaan kentällä enää ikinä työskentelemään, vaikka on pienestä asti haaveillut ammatista.

Yhteisöllisyys edellä

Pelkonen kerää hyväntekeväisyyteen myös siksi, että hän ei täysin luota siihen, että valtio pelkästään vastaa kaikkien meidän hyvinvoinnista – eikä hänestä kenenkään pitäisi.

Äänestäminen ei hänen mielestään riitä, vaan ihmisten täytyisi aktivoitua hoitamaan asioita yhteisvoimin.

– Ei valtiolta voi eikä kannata olettaa, että se kaikkea ratkaisisi yksilön puolesta. Sellaista järjestelmää ei ole eikä sellaiseen pitäisi tuudittautua. Yhteiskunta syntyy ihmisistä ja jos vaan aneemisena ajatellaan, että olen veroni maksanut, niin yhteisöstä tulee aika kuollut ja kylmä, Pelkonen lataa.

– Kun Suomessa 100 vuotta sitten ei ollut vaikka peruskouluja, niin tehtiin enemmän perheen ja kylän kesken. Nyt se on vähän karissut. Uskon, että tällaiset aktivoitumiset lisäävät yhteisöllisyyttä kylmän kännykän tuijottamisen sijaan.

Pelkonen palveli rauhanturvaajana Kosovossa vuosina 2007-2008. Tuo kokemus avarsi hänen maailmankuvaansa suuresti.

– Suomessa pidetään monia asioita itsestäänselvyyksinä ja valitetaan epäkohdista, vaikka esimerkiksi lapsikuolleisuus on maailman alhaisin.

Kohut vievät mainetta muiltakin

Hyväntekeväisyyksiä kritisoidaan usein sanomalla, että ne keräävät rahaa vain sympatiaa herättäville kohteille eikä niistä koskaan tiedä, minne rahat menevät. Brother Christmasin kaltaiset tapaukset putoavat kriitikoiden syliin.

Pelkonen kehuu Brother Christmasia edelleen, mutta harmittelee rahaepäselvyyksien pilaavan kaikkien järjestöjen maineen.

– Hän oli hieno toimija ja tykkäsin siitä ajatuksesta, mutta kirjanpito vaikutti olevan harrastelijamaista eikä luotettavuutta pystytty näyttämään. Kaikki muut keräykset kärsivat paljon näistä kohuista, kun niistä aina uutisoidaan ja ihmiset aina sanoo, että no en enää ikinä lahjoita mihinkään, Pelkonen valittelee.

– Avoimuuden pitäisi olla se ensisijainen juttu. Hyväntekeväisyyden pitää olla läpinäkyvää, luotettavaa ja lainmukaista.

Pelkonen on itse kerännyt rahaa kohteille, jotka kokee tärkeiksi. Foxellin lisäksi avustuksia on mennyt lähinnä sairaille lapsille.

– Sairas lapsi on sellainen kohde, jota kohtaan on inhimillistä kokea empatiaa. Lapset ovat avuttomia, aikuisista riippuvaisia ja haavoittuvimpia. Sitä, mitä lapsi kokee, ihminen kantaa mukanaan loppu elämänsä ainakin jollain tasolla. On kaikin puolin edullisempaa tukea hyvää lapsuutta kuin korjata rikkinäisiä aikuisia.

Yhteisöllisyyden tukahduttava puoli

Vaikka Pelkonen toivoo yhteisöllisyyttä ja sitä, että ihmiset pitäisivät yhtä, hänellä on kokemuksia myös siitä, kuinka tukahduttavaksi yhteisö voi pahimmillaan käydä.

Hän syntyi vanhoillislestadiolaiseen perheeseen ja monet asiat, joita hän rakasti, olivat yhteisössä kiellettyjä.

– En ole mikään viulisti tai kuorolaulaja, vaan olen aina ollut poikamainen poika ja tykännyt urheilla, Pelkonen selittää.

– Ostin ensimmäisillä kesätyörahoillani keihään ja haaveilin lapsena jalkapalloilusta ja siitä, että pääsisin kestävyysjuoksuvalmennukseen. Mutta se ei ollut lapsuudessani mahdollista.

Pelkonen kertoo, että liikkeessä kilpaurheilu onnistui vielä 1960-luvulla, mutta Pelkoselta se oli 80- ja 90-lukujen vaihteessa kielletty. Herätysliikkeestä oli tullut maallikkojohdon myötä ihmisoikeuksia rajoittava lahko.

Pelkonen jätti lestadiolaisuuden taakseen jo 14-vuotiaana.

– Alkoivat hormonit hyrrätä ja alkoivat kiinnostaa tytöt ja muunlainen elämä. Oli kuitenkin hyvä, että lähdin niin aikaisin. Ristiriita oli vaan niin iso. Ei ihminen voi hyvin, jos joutuu itseään kieltämään.

Vanhemmat olivat asian suhteen melko ymmärtäväisiä. Lestadiolaisuudesta luopuminen jätti kuitenkin jäljen Pelkosen ja hänen vanhempiensa väleihin.

Vuorokausi melomista edessä

Nykyään Pelkonen on saanut muokattua elämästään oman näköistään, ilman pakottavia rajoja, ja voi katsoa tulevaisuuteen.

Seuraava hyväntekeväisyyskeräyskin on jo alkanut – hän aikoo meloa Lahdesta Vesijärven ja Päijänteen yli Jyväskylään 30 tunnissa ja kerätä samalla rahaa sairaalaklovneille ja mieskavereille.

Haastetta voi seurata myös Facebookissa

– Jo Lastensairaala-suorituksen jälkeen mietin, että haluan tehdä pitkän ultramelonnan. Olin ajatellut, että olisin toteuttanut ultramelonnan lasten hyväksi jo viime vuonna, mutta tuli kotia remontoidessa välilevyn pullistuma.

Nyt Pelkonen on jo kuntoutunut ja hän harjoittelee urheilua entiseen malliin. Juuri urheilusta puhuttaessa hän on eniten elementissään: hän kuvailee yksityiskohtaisesti harjoitusohjelmaansa ja sitä, mitä kaikkea suoritukseen tarvitaan.

– Nyt on tullut työmatkapyöräilyä muutama tunti viikossa, se uppoaa hyvin perheellisen arkeen. Pari salitreeniä viikossa, yksi jooga viikossa, talvella hiihtoa, sisäsoutua kerran tai kaksi viikossa. Sauvakävelyn aloitin, että tulee liikuttua myös rauhallisemmalla sykkeellä. Kesän koittaessa hiihto loppuu ja sisäsoutu vaihtuu melontaan, hän kertoo.

– Kun pitää yli vuorokausi meloa putkeen, niin kaikki ehjänä kerätty treeni on rahaa pankkiin. 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja