Ultrahalpa Temu koukuttaa – näin verkkojätti manipuloi ostajaa

Ultrahalpa Temu on kuluttajien suosiossa. Kaupan alalla ollaan huolestuneita verkkokauppajättiin liittyvistä riskeistä.

Kiinalaiset verkkokaupat Temu ja Shein ovat tulleet suomalaismarkkinoille ryminällä. Niiden suosioon vaikuttavat muun muassa ultrahalvat hinnat, tekoälypohjaiset tilausjärjestelmät sekä tehokas ja aggressiiviseksikin luonnehdittu markkinointi ja ostamisen viihteellistäminen.

Temun suosiosta ollaan huolissaan monesta syystä. Huomenta Suomessa käytiin asiantuntijoiden kanssa läpi sitä, onko Temu oikeasti muita verkkokauppoja huonompi.

Manipuloivia käytänteitä

Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell kertoo, että verkkokauppajättiä pidetään ongelmallisena ensinnäkin sen manipuloivien käytäntöjen vuoksi. Niillä halutaan saada kuluttaja ostamaan enemmän kuin he alun perin aikoivat.

– Esimerkiksi oman tilin sulkemisprosessi on saatettu tehdä hankalaksi.

Beurling-Pomoellin mukaan Temu antaa lisäksi riittämätöntä tietoa alustalla käyttämistään suositusjärjestelmistä ja siitä, miten sen käyttämät kriteerit johtavat tiettyjen tuotteiden ehdottamiseen.

– Ongelmia on paljon. Tässä nyt vain muutama mainitakseni, hän sanoo.

Puutteellisia tuotetietoja

Temu ei monestikaan kerro, täyttävätkö sen tuotteet EU:n tuoteturvallisuusvaatimuksia. 

Esimerkiksi kosmetiikkatuotteissa ei välttämättä ole ainesosaluetteloa ollenkaan tai se toimitetaan vain osittain.

– Se voi pahimmassa tapauksessa johtaa jopa vakaviin allergisiin reaktioihin, jos kuluttaja ei voi varmistaa, mitä tuote kokonaisuudessaan sisältää.

Hän kertoo myös Euroopan leluteollisuuden tänä vuonna tekemästä Temusta ostettujen lelujen testistä, jossa yksikään ei täyttänyt EU-lainsäädännön vaatimuksia.

Yllä olevalla videolla Kaupan liiton toimitusjohtaja Kari Luoto kertoo, miksi Temu on vaaraksi suomalaisille kaupan alan toimijoille ja miksi hinnan kanssa on suomalaisyritysten vaikea kilpailla.

Lue myös:

    Uusimmat