Ullakolta löytyvä lautapeli voikin olla arvokas: ”Voidaan puhua useammista satasista”
Klassikkolautapelejä löytyy monen kodin kätköistä. Arvaisitko, minkä hintaisia ne oikeasti ovat?
Lautapelit ovat kuuluneet monen lapsuuteen jo vuosikymmenien ajan. Moni varastossa majaileva peli voikin yllättäen paljastua arvokkaaksi keräilykappaleeksi. Minkä arvoisia retrolautapelit oikein mahtavat olla?
– Se riippuu ihan pelistä. Osalla ei ole mitään arvoa, osan kohdalla voidaan puhua useammista satasista, vastaa käytettyjä lautapelejä myyvän JanJan Oy:n toimitusjohtaja Janne Jansson.
Klassikot kannattaakin opetella tunnistamaan. Esimerkiksi suositun Hotelli-pelin hinta pyörii jossain 50–100 euron välillä – kunnosta riippuen.
– Yksi seikka, mikä vaikuttaa kyseisen pelin arvoon, on yhden hotellin edessä olevat kaksi muovista tolppaa. Ne jos on kateissa, niin hinta laskee heti, kertoo Jansson.
Saman valmistajan Pekingin mysteerit -pelin arvo on myös jopa lähellä satasta. Monen lapsuudesta tuttu Kummituslinna-pelin hinta on puolestaan noin 30–40 euroa.
Tunnearvo nostaa hintaa
Retrolautapelien arvo määräytyy siis monimutkaisten tekijöiden summasta. Pelin kunto, osien puuttuminen ja painovuosi ovat kaikki yksityiskohtia, joilla hinta lasketaan. Tosin välillä arvokaskin peli saa olla puutteellinen.
– Eräskin Tex Willerin lautapeli myytiin nettihuutokaupassa 650 eurolla. Lautapelistä puuttui osia eli se ei ollut edes pelikunnossa, Jansson sanoo.
Lautapelikerääjien keskuudessa hinta määräytyy myös keräilijöiden mukaan. Toiset ovat valmiita maksamaan samasta pelistä 30 euroa, toiset jopa 300 euroa, jos kyseisen pelin todella haluaa kokoelmaansa. Myös tunnearvo määrittää monien vanhempien pelien hintaa.
– Meilläkin kävi vanhempi herrasmies ostamassa lautapelin vuodelta 1957, josta maksoi suoraan 130 euroa. Peli oli kuulemma menossa lapsenlapselle. Sanoin, että minulla on myynnissä myös uudempi painos halvemmalla hinnalla, mutta hän halusi juuri saman version, jota oli itse pelannut lapsena. Ja maksaa siitä 80 euroa enemmän.
Jos omia vanhoja lautapelejä innostuu myymään, kannattaa pelien arvoa lähteä arvioimaan joko peliliikkeissä, nettihuutokauppojen toteutuneita kauppoja seuraamalla tai kysellä apua erilaisilta pelifoorumeilta.
– Pyytää voi aina mitä haluaa, joten täytyy muistaa seurata vain toteutuneita kauppoja, Jansson muistuttaa.
Uusimmat
-
19:15
Tältä näyttää Jarkko Tammisen energinen imitaatio Mika Tommolasta – yhdestä asiasta toimittaja ystävällisesti imitaattorille huomautti
-
19:12
Shoigu väittää Ukrainan menettäneen syyskuussa 17 000 sotilasta, sanoo ukrainalaisten joutuvan teurastettaviksi – MTV seuraa sotaa
-
19:11
Näyttävä pikanaulaus – tässä on Jokerien ensimmäinen maali Nordis-paluussa
-
19:05
Tietosuojavaltuutettu poisti kiellon: Yangossa kerättyjä henkilötietoja saa siirtää Venäjälle
-
19:01
Krokotiilit olisivat helposti voineet syödä jokeen paenneen koiran – tekivätkin jotain täysin poikkeuksellista
-
18:55
Venäjä yrittää luikerrella takaisin YK:n ihmisoikeusneuvostoon – BBC:n mukaan venäläiset yrittävät ostaa pienten maiden ääniä viljalla ja aseilla
-
18:44
MTV:n kysely: Eduskunnassa ei lämmetä erikoissairaanhoidon keskittämiselle, vaikka asiantuntijan mukaan on kiire
-
18:39
"Jotain selkärankaa löytyy" – kymmenkunta nuorta on tunnustanut ilkivallan mopomiitissä Seinäjoella
-
18:33
Tältä näyttää tuleva Ensitreffit alttarilla -kausi – Töllötuomarit hämmästyivät: "Traileri paljastaa paljon"
-
18:29
200 vanhusten hoivayksikköä ei täytä lakisääteistä henkilöstömitoitusta: "Tilanne on kestämätön"
-
18:28
Ammattiliittojen protestit alkoivat – EK:n Häkämiehen mukaan työnantajien reagointi ei ole vielä ajankohtaista
-
18:17
Rallin MM-sarja hamuaa isoja liikkeitä – "En epäröi myöntää"
-
18:08
Tere Sammallahdelle miltei 500 euron sakot ylinopeudesta
-
18:02
SM-liigalla omat säännöt törkypuhetapauksissa – näin erotuomarijohtaja perustelee: "Kaikista ankarin juttu"
-
17:33
Megatähden ura ohi – palkintokaapissa suunnaton läjä olympia- ja MM-kultia
-
17:32
Taina pyöräili 6 700 kilometriä Espanjassa – yhtä oikoreittiä ei tule ikävä: "Silloin tuli melkein paniikki"
-
17:31
Ruotsissa taas kaksi räjähdystä, median mukaan kummatkin liittyvät rikollisjärjestöön
-
17:31
Maria Guzenina omisti TTK-tanssinsa muistisairaalle äidilleen – herkistyi kyyneliin suorassa lähetyksessä: "Se on herättänyt hänessä jotain"
-
17:30
Mitä maailmalla on tapahtunut? Tässä kiinnostavimmat uutiset minuutissa
-
17:26
MTV Detroitissa: Presidentti Biden liittyy autotehtaiden lakkovartioon – tästä on kyse
-
Lataa lisää