Ulkoministeri Lavrov: Venäjä ja Turkki aloittavat yhteispartioinnin Syyriassa

Venäjä ja Turkki alkavat partioida yhdessä Syyrian pohjoisosissa, sanoo Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov. Lisäksi Venäjä ja Syyria helpottavat hänen mukaansa kurdijoukkojen vetäytymistä pohjoisessa.

Lavrov kertoi tiedotustilaisuudessa Venäjän presidentin Vladimir Putinin ja Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin käymistä keskusteluista. Keskusteluissa sovittiin esimerkiksi siitä, että Turkki saa jatkaa sotatoimiaan niin sanotulla turvavyöhykkeellä. Noin 30 kilometrin vyöhyke sijaitsee Syyrian puolella. 

Erdogan puolestaan sanoi, että Turkki ja Venäjä eivät salli separatistista toimintaa Syyriassa.

Keskustelut venyivät useiden tuntien mittaisiksi

Erdogan ja Venäjän presidentti Vladimir Putin neuvottelivat Syyrian tilanteesta tiistaina Sotshissa. Keskustelut venyivät yllättäen useiden tuntien pituisiksi.

Erdogan varoitti ennen tapaamista Turkin sotatoimien jatkuvan entistä päättäväisemmin, jos kurditaistelijat eivät ole vetäytyneet sovitusti Pohjois-Syyriasta. Kurdien vetäytyminen sisältyy Turkin ja Yhdysvaltain sopimaan viiden päivän tulitaukoon, jonka oli määrä päättyä myöhemmin illalla.

–  Käytämme tätä mahdollisuutta keskustellaksemme askeleista lopettaa (kurditaistelijoiden) läsnäolo Syyrian hallituksen alueilla, Erdogan sanoi ennen lähtöään Sotshiin.

Lue myös:

    Uusimmat