Ui juma, kahen kilon siika, puuhöylä! Suomen ikimuistoisin viraalivideo on nyt valittu

Minkä nettivideon hokema on jäänyt mieleesi ikuisiksi ajoiksi? Äänestyksessä voittosijan vei "ui juma", mutta myös kahen kilon siialla on edelleen faninsa.

Valokuituoperaattori GlobalConnectin äänestyksessä etsittiin Suomen ikimuistoisinta viraalivideota. Ehdokkaita oli yli 600; näistä seulottiin kymmenen finalistia.

Voiton vei "ui juma", johon tosin liittyy harhaluulo

Äänestyksen voitti "ui jumana" tunnettu video, jossa pyöräreissu päättyy hyiseen veteen kirosanojen kera. Klippi sai kaikista äänistä yli 30 prosenttia. 

Videon aikoinaan kuvannut Timi Järvikuona haluaa kuitenkin oikaista yleisen harhaluulon.

– Video pyörii YouTubessa nimellä "Ui juma". Tarkkakorvainen kuulija voi kuitenkin itse käydä kuuntelemassa videolta, että toteamus kuuluu "voi juma", eikä "ui juma", Järvikuona kertoo tiedotteessa.

Kakkossijalle kahen kilon siika ja puuhöylä

Kakkossijan jakoivat Kahen kilon siika ja Tony Hällforssin tähdittämä Puuhöylävideo, jossa Voittopotti-ohjelman juontajalla on soittajien kanssa rankahko päivä.

– Kilpailussa menestyivät erityisesti spontaanit, tosielämän tilanteissa kuvatut videot, joista on tullut koko Suomen rakastamia klassikoita, GlobalConnectin viestintäpäällikkö Crista Känsälä kertoo.

Videoille lahjoitetaan internetkulttuurin klassikko -muistomerkit paikkakunnille, joissa ne on kuvattu. Voi juma -video on kuvattu Vaasassa Gerbyn lammella, Kahen kilon siika puolestaan Käntinlammen rannalla Siilinjärvellä. Puuhöylä videoitiin Pöllölaaksossa Helsingissä.

Kaikki viraalivideofinalistit – oletko nähnyt nämä?

"Voi juma" – pyöräreissu päätyi hyiseen veteen, mutta videon kuvaaminen ei keskeytynyt. Klippiä on jaettu lukuisille eri tileille. "Kaveri on kuolemassa hypotermiaan, kuvaaja: Voi juma", YouTubessa ilakoidaan.

Kahen kilon siika – kalareissulla kaverinsa kanssa kuvannut Tuoppi innostuu vilpittömästi koukkuun tarttuneesta eväkkäästä. "Miten voi mies olla näin aidosti onnellinen", YouTubessa pohditaan. 
"Paras tuo kun toinen bilettää 2kg siikaa ja toinen taustalla 'nyt on morkuska koukku sormessa, ja syvällä'... Ei haittaa menoa", toinen kommentoija hehkuttaa.

Puuhöylä – Voittopotti-lähetys otti koville, kun Tony Hällfors sekä päätyi kertomaan alusvaatevalinnoistaan että saamaan kovasanaista palautetta kisan osallistujalta. "Nää musat ja äänitehosteet tekee tästä taidetta", YouTubessa kehutaan.

Turo puhuu siansaksaa – 4-vuotias Turo kertoili Ylen haastattelussa muun muassa puhuvansa "hyvää siansaksaa". Kielinäytekin saatiin.

"Perk*le siihen et koske" – mies hääti karhua terassiltaan videossa, joka on huvittanut ympäri maailmaa.

Tonnin seteli – tonnin seteli näki päivänvalon Kummelin toiseksi viimeisen tuotantokauden päätösjaksossa. Se elää netissä elämäänsä klippeinä ja kuvana.

Annin lempieläin on pupu – Maikkarin haastattelussa Anni kertoi lempieläimestään, josta hänellä kuitenkin oli hämmentävän vähän kokemusta.

"Olitkos vielä nukkumassa?"Uuno Turhapuron huutelu jaksaa huvittaa.

"Tsajajajaja" – Salkkareiden Ismon pokerinpelaus päättyi legendaariseen ”tsjajajajaan”, joka on alkanut elää omaa elämäänsä. Videosta löytyy lukuisia remiksejä ja versiointeja.

"Ei se virpominen oo mun juttu" – pääsiäisen aikaan haastateltu lapsi ei selvästikään ollut vaikuttunut toimittajan kysymyksistä. Virpominenkaan ei ollut mieleen. "Äänestän tätä jäbää presidentinvaaleissa 12 vuoden päästä", YouTubessa vakuutellaan.

Katso myös: Toimitus testasi viraalihaastetta: asento, johon vain nainen pystyy fysiologiansa ansiosta?

Tähänkö asentoon vain naiset pääsevät? MTV testasi viraalihaasteen – kokeile, onnistutko itse! 2:31
Tähänkö asentoon vain naiset pääsevät? MTV testasi.

Lue myös:

    Uusimmat