Yläasteikäiset teinipojat tunnetaan nykyään veeteinä, sillä jonnet ovat kasvaneet aikuisiksi. Tiktokkaavalla suomen kielen opiskelijalla on selitys sille, miksi uuden sukupolven jonnet ovat nimenomaan veetejä, eivätkä vaikkapa aapoja.
Stereotyyppisistä yläasteikäisistä tai laajemmin teini-ikäisistä pojista puhuttiin varsinkin 2010-luvun alkupuolen internetissä ottaen "jonneina". Erityisesti jonnet ei muista -meemistä on kuullut varmasti jokainen, jolle internet on vähänkään tuttu paikka.
Jonnelle ei ole olemassa yhtä, kaikkien hyväksyvää määritelmää. Urbaanin sanakirjan suosituimman jonne-määritelmän on kirjoittanut nimimerkki Moro jo vuonna 2010.
Hänen mukaansa jonne-termiä käytetään eniten kuvaamaan "tietynlaisia nuoria tai lapsia, vain ja ainoastaan negatiivisessa mielessä". Sanan käyttäjästä riippuen jonneja voivat olla kaikki 1990-luvulla syntyneet nuoret tai lapsellisesti käyttäytyvät henkilöt. Toisaalta jonne edustaa Moron mukaan ihan vain stereotyyppistä yläasteikäistä poikaa, joka esimerkiksi juo energiajuomia.
Jonne-meemi oli niin suosittu, että jonnen määritelmä lisättiin Urbaanin sanakirjan lisäksi myös Kielitoimiston sanakirjaan vuonna 2018. Sanakirjassa jonne-sanaa käytetään "(sanojan mielestä) lapsellisesti tai nolosti käyttäytyvästä teini-ikäisestä, varsinkin pojasta".
