Mainos

Uhkauskirjeen jättäjät eivät toimineet määräaikaan mennessä

Suomen Pietarin-konsulaattiin jätetyssä uhkauskirjeessä annettu määräaika on kulunut umpeen. Uhkaus vaati vapauttamaan Suomessa tuomiotaan kärsivän virolaisen huumekauppiaan, tai kaksi suomalaista olisi siepattu. Mitään suomalaisiin kohdistuneita uhkatilanteita ei ole kuitenkaan ilmennyt.

Suomen Pietarin-konsulaattiin jätetyssä uhkauskirjeessä annettu määräaika kului umpeen tänään. Suomalaisten piti tähän päivään mennessä mennessä vapauttaa Suomessa tuomiotaan kärsivä virolainen huumekauppias ja maksaa tälle miljoonan markan korvaus. Muussa tapauksessa kirjeen jättäneet uhkasivat siepata kaksi suomalaista.

Keskusrikospoliisin tietoon ei ole tullut mitään suomalaisiin kohdistuneita uhkatilanteita Virossa eikä Venäjällä. Kirjeen jättäjät eivät ole ilmoittaneet mitään itsestään 21:nnen huhtikuuta jälkeen, jolloin kirje oli päivätty. Näin kertoi rikoskomisario Tero Haapala aamulla.

Keskusrikospoliisi on selvittänyt virolaisen Harri Kleinin yhteyksiä mahdollisiin rikollisjärjestöihin, jotka olisivat voineet olla kirjeen taustalla, Haapala kertoi. Huumetuomiotaan istuva Klein on siirretty Riihimäen keskusvankilasta osittain tapauksen aiheuttaman julkisuuden vuoksi, osittain keskusrikospoliisin kuulustelujen helpottamiseksi. Krp on jututtanut Kleinia useita kertoja. Haapala ei halunnut arvioida, miten yhteistyöhaluinen tämä on ollut kuulusteluissa.

Tutkimuksissa on selvinnyt, että Klein kuuluu pääasiassa virolaiseen salakuljetusrenkaaseen. Renkaaseen kuuluu joitakin suomalaisia, mutta krp:n mukaan Kleinilla ei ole ollut mitään muita siteitä Suomeen. Kaikki muut salakuljetusrenkaan rikolliset ovat pääosin Viron puolelta.

Klein on yksi kymmenistä virolaisista ja venäläisistä, jotka kärsivät tuomiotaan Suomen vankiloissa.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.