Tyttärensä jouluaattona menettänyt isä varoittaa huumeriippuvuuden seurauksista – "huomisesta ei ole takuita"

Tyttärensä huumeille menettäneellä isällä on kaikille tärkeä muistutus. 

Kun Tim Sherman sai jouluaattona tekstiviestin poliisilta, hän ei synkimmissä kuvitelmissakaan ajatellut, että kyse olisi mistään vakavasta. Mutta ottaessaan yhteyttä poliisiin, hän joutui kohtaamaan jokaisen vanhemman pahimman painajaisen – hänen tyttärensä oli löydetty kuolleena omasta sängystään.

Shermanin 23-vuotias tytär Karisten oli kuollut huumeiden yliannostukseen vuosi sen jälkeen, kun hän oli päässyt kuiville. Isä ei voisi enää koskaan auttaa tai halata tytärtään, eikä kertoa hänelle, kuinka paljon hän tytärtään oikein rakasti.

– Putosin välittömästi polvilleni lumeen ja aloin itkeä kuin vauva, isä kertoo rankasta hetkestä julkaisemassaan Facebook-päivityksessä.

Isä muistuttaa: Kukaan ei ole turvassa huumeilta

Erityisen rankan tytön kuolemasta isälle tekee se, että he olivat taistelleet yhdessä pitkään päästäkseen eroon huumeista. Karisten oli luvannut isälleen, ettei enää koskaan vajoaisi siihen synkkyyteen, jossa hän kerran oli ollut. Hän oli vannonut soittavansa isälleen heti, jos hän edes harkitsi astumista jälleen laidan yli.

– En tiedä, miksi hän ei soittanut minulle kuten hän lupasi. Se, ettei hän soittanut, satutti todella paljon, isä kertoo ja selittää heillä olleen todella läheiset välit. 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Shermanin mukaan hänen tyttärensä ei halunnut kuolla, hän oli kertonut sen isälleen lukuisia kertoja. Tästä huolimatta isä menetti tyttärensä, ja sen aiheuttama tuska on asia, josta isä haluaa muistuttaa kaikkia.

– Haluan vain kaikkien tietävän, että riippumatta siitä, kuka olet, mitä teet tai kuinka täydelliseltä jonkun elämä näyttää, heroiini on asia, joka voi tunkeutua kenen tahansa elämään ja tuhota sen. Älä tule sokeaksi tälle.

– Kiedo kätesi tiukemmin rakkaittesi ympärille ja kerro heille, kuinka paljon heistä välität ja rakastat, sillä huomisesta ei ole takuita, Sherman kannustaa.

Lähde: ABC13

***

Kalle kielsi viimeiseen asti olevansa alkoholisti –"Istuin jouluna yksin baarissa ja join" 7:09

Lue myös:

    Uusimmat