Tytöt karauttivat hevosilla kouluun – MTV selvitti, voiko Helsingissä lähteä ratsain koulutielle

Helsingin opetusvirastossa ihastellaan maalaisromanttista ajatusta karauttaa hevosella koulutielle. Käytännössä se ei kuitenkaan ole kovin hyvä idea ruuhkaisalla pääkaupunkiseudulla.

Kuhmossa Ahtosen perheen tytöt päättivät lähteä hevosilla kouluun kelirikon vuoksi. MTV Uutisten haastattelussa Pentti Ahtonen kertoi, kuinka kävi itse rakentamassa Lentuan parinkymmenen hengen kyläkoululle aitauksen hevosille.

Koulupäivän ajan hevoset odottelevat tyytyväisinä aitauksessaan välituntien alkamista, jolloin heinätarjoilu ja rapsuhetki alkaisi.

MTV Uutiset päätti kysyä opetusvirastolta, olisiko myös pääkaupunkiseudulla mahdollista karauttaa perinteikkäästi hevosella kouluun.

Ensimmäinen reaktio viraston viestinnässä asiaan on epäuskoinen nauru.

– Meiltä ei ole koskaan kysytty aiemmin tällaista asiaa, en edes tiedä mistä lähteä kysymään tätä, tiedottaja Raija Kaljunen sanoo MTV Uutisille.

Kelirikko toi hevoset koulutielle 1:12

"Jättäisitkö hevosesi vartioimatta?"

Mikään laki ei sinänsä kiellä hevosella liikkumista kouluun. Helsingin poliisin mukaan hevonen luokitellaan ajoneuvoksi, ja kulkeminen kaupungin teillä on luvallista. 

Asiassa on kuitenkin käytännön tasolla muutamiakin isoja muttia.

– Kaupunkilaisjärjellä ajateltuna tämä ei kuulosta kovin hyvältä idealta. Maalaisolosuhteet ovat kuitenkin niin erilaisia kuin täällä ruuhkaisassa kaupungissa, Kaljunen komppaa.

Eläimen hyvinvointi askarruttaa erityisesti. Isojen kaupunkilaiskoulujen pihalle tuskin on mahdollista rakentaa samankaltaisia aitauksia hevosille kuin Kuhmossa. Toisaalta myös iso piha ja suuret lapsimäärät saattavat häiritä eläintä.

– Mitä jos hevonen karkaa pihalta? Siinä on isoja riskejä ja onnettomuuden mahdollisuus.

– Ja toisaalta, jättäisitkö sinä hevosesi kaupunkiolosuhteissa vartioimatta, Kaljunen kysyy.

Sinänsä pelkkä matka kouluun hevosella on mahdollista, jos hevosta ei säilytetä pihalla.

– Mutta toisaalta, ratsastaminen ruuhkaisassa Helsingissä ei välttämättä ole yhtä mukava kokemus kuin maaseudun rauhassa. Se ei välttämättä ole ihan tarkoituksenmukaista hevosenkäyttöä, Kaljunen nauraa.

Lue myös:

    Uusimmat