Koffin panimohevoset rikkoivat liikennesääntöjä Helsingin keskustassa – näin kommentoi poliisi

Sinebrychoffin panimohevosten kulku Helsingin keskustassa päin punaisia on herättänyt keskustelua sosiaalisessa mediassa.

Viestipalvelu X:ssä ihmetellään, miksi hevosajelusta kuvatulla videolla kuljetaan päin punaisia liikennevaloja. Kommenteissa kummastellaan, miksi kärryt saavat liikkuva "vastoin liikennesääntöjä" ja "laukata päin punaisia".

Sami Lappalainen on ohjastanut Sinebrychoffin panimohevosia seitsemän vuoden ajan. Hän oli ohjastamassa vaunuja kummastusta herättäneellä videolla ja kommentoi tilannetta MTV Uutisten haastattelussa

Lappalainen kertoi, että ei halua olla hevosten kanssa tukkona muulle liikenteelle, vaan ennakoi lähtemällä liikkeelle liikennevalon ollessa vielä joitakin sekunteja punainen. Voit lukea haastattelun kokonaisuudessaan täältä.

Liikennesäännöt eivät salli

MTV Uutiset tavoitti myös komisario Pasi Tuomisen Helsingin poliisista kommentoimaan asiaa. Hänen mukaansa liikennesäännöt eivät salli tällaista ennakointia, sillä lain mukaan eläimen vetämän ajoneuvon kuljettajan on noudatettava liikennevaloja siinä missä autojen kuljettajienkin. 

Joskin suurikokoisen eläimen ollessa kyseessä säännöistä voi tilapäisesti poiketa.

– Se on sitten tapauskohtaisesti ratkottava.

Tuominen toteaa, että rikkomus itsessään on varsin vähäinen, sen liikennevirhemaksu on neljänkymmenen euron luokkaa.

– Toki jos poliisi tällaisen havaitsee, niin se voi siihen puuttua. Minun aikanani ei ole tällaista tullut vastaan, Tuominen kertoo.

"Poliisilta ei tietenkään heru lupaa"

Tuominen sanoo tavallaan myös ymmärtävänsä ohjastajan liikenteessä tekemää ennakointia.

– Itsekin olen huomannut, että kun tämä hevoskärry tuolla kulkee, niin muilla tienkäyttäjillä tulee välittömästi kiire. Sitten siellä soitetaan torvea ja ruvetaan ohittelemaan niitä. On ehkä ajateltu tätä puolta, että tällaisilta tilanteilta vältyttäisiin, Tuominen arvioi.

Tuominen sanoo, että poliisi aikoo olla yhteydessä ohjastajaan ja keskustella tapahtuneesta.

– Poliisilta ei tietenkään heru lupaa lainvastaiseen käyttäytymiseen. Meidän näkökulmasta pitää noudattaa liikennesääntöjä.

Onko ohjastajalle luvassa sakkoja?

– Kunhan nyt ollaan yhteydessä ensin ja selvitetään, että tiedetään varmasti ne säännöt. Lähdetään siitä liikkeelle.

 

 

Lue myös:

    Uusimmat