Tytär avautui seksuaalisesta hyväksikäytöstä vuosi sitten – äiti toivoo, että sukulaismies saataisiin jo vastuuseen: ”Tyttö herää öisin huutamaan, että älä koske”

Jopa vuosien mittainen oikeusprosessi 2:05

Etelä-Suomessa asuvan perheen elämä muuttui järkyttävällä tavalla lähes vuosi sitten, kun perheen alakouluikäinen Ella-tytär kertoi Leena-äidilleen (nimet muutettu) lähisukulaisen kosketelleen häntä seksuaalisella tavalla intiimialueilta.

Tyttö avautui asiasta äidilleen aivan yllättäen tavallisena arki-iltana.

Ellan mukaan lähisukulaisen inhottavat teot olivat tapahtuneet aina silloin, kun lapsi oli kaksin miehen kanssa tämän vaimon ollessa esimerkiksi kaupassa.

Mies oli korostanut lapselle, että tapahtuneesta ei saa puhua kenellekään.

– Se oli järkytys. En ollut osannut epäillä mitään tällaista, mutta heti kun Ella kertoi, en epäillyt hetkeäkään, äiti kertoo.

Hyväksikäytetyn tyttären äiti kertoo tuntemuksistaan 3:37

Sukulaiset käänsivät selkänsä

Leena kertoi asiasta aviomiehelleen, joka romahti järkytyksestä lattialle itkemään. Perhe otti yhteyttä kriisikeskukseen, mistä heille tarjottiin heti apua.

Epäilty tekijä kiistää teon. Miehen vaimokaan ei uskonut asiaa, kun Leena kertoi siitä naiselle. Lähes koko lähisuku on kääntänyt selkänsä Leenan perheelle.

Perhe teki tapahtuneesta rikosilmoituksen nopeasti, ja Ella otettiin heti ilmoituksen jälkeen oikeuspsykologisiin kuulusteluihin.

– Psykologi kuulusteli Ellaa pitkään. Kotimatkalla Ella sanoi, että hän kertoi kaiken. Kiittelin hänen rohkeuttaan, Leena sanoo.

Ella kutsuttiin kuulusteluihin uudestaan jo seuraavana päivänä.

– Kuulustelijat olivat niin ammattitaitoisia, että he näkivät, että lapsi ei ollut kertonut kaikkea. Toisissa kuulusteluissa Ella puhui lisää, kun hän huomasi, että häneen uskotaan ja hän voi puhua asioista luottamuksella. Hän on muutenkin matkan varrella kertonut omaan tahtiinsa asiasta enemmän, äiti kertoo.

Yöllisiä painajaisia

Tapahtunut on kulkenut mukana perheen elämässä pian lähes vuoden. Kun Ella oli kertonut lähisukulaisen teoista äidilleen, lapsi alkoi voida pahoin.

Normaalisti tasapainoinen tyttö nukkui yöt huonosti ja oli levoton ja pelokas.

– Ellalle tuli kauheita painajaisia ja ne jatkuvat edelleen. Hän nukkuu yhä lähes joka yö minun vieressäni ja herää öisin huutamaan, että ”älä koske, lopeta”, ”ei saa tulla lähelle”. Ella on sanonut, että kun hän sulkee silmänsä, hän tuntee tämän miehen käden housuissaan.

– Lähes joka ilta hän puhuu siitä, mitä mies teki hänelle. Olen sanonut hänelle, että ei juteltaisi siitä illalla ennen nukkumaanmenoa, mutta ne asiat tulevat hänellä silloin pintaan, Leena kertoo.

Tytön kertomusten perusteella äidille on selvinnyt, että teot jatkuivat todennäköisesti pitkään.

– Tuona aikana Ellalla alkoi hirveät vatsakivut. Lisäksi Ellalla oli aina välillä virtsassaan verta. Hän myös valitti usein kipua alapäässään. Syytä tutkittiin, mutta se ei selvinnyt.

Perhe käytti tyttöä useita kertoja lääkärissä ja häneltä otettiin virtsakokeita. Mitään ei kuitenkaan selvinnyt. Kertaakaan yksikään lääkäri ei kysynyt vanhemmilta, voisiko kyse olla seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

– Jälkikäteen Ella sanoi, että hän ei uskaltanut kertoa minulle tapahtuneesta aiemmin, koska tiesi kyseessä olevan lähisukulainen.

Äiti ei epäile lapsensa kertomusta

Perhe on saanut ammattiapua sen jälkeen, kun sukulaisen epäillyt teot paljastuivat.

Sekä Leena-äiti että Ella-tytär ovat käyneet tapaamassa useita kertoja psykologeja, ja tapaamiset jatkuvat edelleen.

Äiti on kärsinyt myös kovista omantunnontuskista tapahtuneen vuoksi.

– Itkin hirveästi keväällä sitä, miksi Ella ei kertonut tästä aikaisemmin ja miksi en tajunnut mitään. Psykologit ovat kuitenkin korostaneet minulle, että älä sitä itke vaan ole onnellinen, että lapsi on nyt puhunut.

Äiti uskoo, että Ella on kertonut hänelle teoista lähes kaiken. Leena ei ole kertaakaan epäillyt tyttärensä kertomusta.

Tyttärelleen Leena on korostanut koko ajan, että mikään tapahtuneista teoista ei ole tämän vika.

– Olen korostanut hänelle, että hänessä ei ole mitään vikaa. Toipuminen on kuitenkin tuskainen ja pitkä tie, koska lapsi miettii miksi näin kävi hänelle.

Oikeusprosessin venyminen voi olla uhrille äärimmäisen kuormittavaa, sanoo oikeuspsykologian dosentti Julia Korkman:

Oikeusdosentti Julia Korkmanin haastattelu 7:44

Piinallista odottaa oikeudenkäyntiä

Perheelle on ollut piinallista odottaa rikosprosessin etenemistä. Poliisitutkinta valmistui jo syksyllä, ja poliisi epäilee miestä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Juttu on edennyt syyttäjälle. Perheen asianajaja on kuitenkin kertonut, että oikeuteen tapaus menee aikaisintaan keväällä tai jopa vasta ensi syksynä käräjäoikeuden jutturuuhkan takia.

– Tämä odottaminen on piinaavaa. Emme pääse eteenpäin asiassa ja se pyörii koko ajan mielessä, kun juttu on kesken. Erityisesti Ellan kannalta olisi tärkeää, että asia saataisiin päätökseen pian, jotta hänen toipumisensa voisi edetä, äiti sanoo.

– On niin väärin, että meillä pieni lapsi kotona itkee ja on hermostunut ja peloissaan, ja nämä tuttavat jatkavat rauhassa elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Leenalle tärkeintä on se, että mies tuomittaisiin teosta. Sillä ei ole merkitystä, saako mies tuomion ehdollisena vai ehdottomana.

– On epäreilua Ellan kannalta, jos tuomiota ei tule. Kun hänestä kasvaa nuori nainen, hänen täytyy saada virallisesti tietää, että tapahtunut ei ollut hänen vikansa ja sukulaismies on yksin syyllinen.

Lue myös:

    Uusimmat