Mainos

Työttömyys väheni taas heinäkuussa

Työttömiä on eniten Itä-Suomen läänissä, vähiten Etelä-Suomessa.

Työttömyys väheni jälleen heinäkuussa. Tilastokeskuksen mukaan työttömyysaste oli viime kuussa 5,9 prosenttia eli runsaat puoli prosenttiyksikköä pienempi kuin viime vuonna samaan aikaan. Työttömiä oli heinäkuussa kaikkiaan 161000 eli 18000 vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Tilastokeskuksen yliaktuaarin Kalle Sinivuoren mukaan heinäkuu on perinteisesti matalan työttömyyden kuukausi. Työllisyys on huipussaan, kun muun muassa opiskelijat ja koululaiset ovat työssä. Myös sijaisuuksia ja sesonkityötä on tarjolla runsaasti.

- Heinäkuun työllisyysaste 72,9 prosenttia on pari kolme prosenttiyksikköä tavanomaista korkeampi.

Työllisten määrä on Sinivuoren mukaan ollut voimakkaassa kasvussa koko alkuvuoden. Heinäkuussa työllisten määrä jatkoi kasvuaan runsaan kahden prosentin vauhdilla. Työllisiä oli 55000 enemmän kuin vuosi sitten.

Työllisten määrä lisääntyi Etelä-Suomen, Länsi-Suomen ja Oulun lääneissä. Työllisyys kasvoi sekä yksityisellä että julkisella sektorilla.

Eniten työllisten määrä on kasvanut alkuvuoden aikana teknisissä ja liike-elämän palveluissa. Toimialojen alle kuuluvat muun muassa tietojenkäsittelypalvelut, tutkimus ja kehittäminen sekä lainopillinen ja taloudellinen konsultointi. Rakennusalalla työllisten määrä on kasvanut noin 10000 henkilöllä alkuvuoden aikana.

- Oikeastaan työllisyys on kasvanut kaikilla toimialoilla liikennettä lukuun ottamatta, Sinivuori sanoo.

Työttömyysaste oli heinäkuussa alin Etelä-Suomen läänissä, jossa se oli 4,6 prosenttia. Korkein työttömyysaste oli Itä-Suomen läänissä, jossa se oli 9,7 prosenttia. Alle 24-vuotiaiden nuorten työttömyysaste oli 9,5 prosenttia, mikä on runsaat puoli prosenttiyksikköä pienempi kuin viime vuoden heinäkuussa.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.