Tuulenpuuskat Kalifornian historiallisissa metsäpaloissa yltyvät lähelle hurrikaanien voimaa – sääennuste lisää huolta entisestään

Pelastustyöt vaikeutuvat entisestään Kaliforniassa – hurrikaani uhkaa 2:14

Tiistaipäivän aikana Kaliforniassa odotetaan tuulenpuuskien yltävän lähes hurrikaanien tasolle ja vaikeuttavan palomiesten työtä entisestään.

Palomiehiä on tullut ympäri Yhdysvaltoja auttamaan kalifornialaisia virkaveljiä sammuttamaan paloja. Kuivuus ja kovat tuulet vaikeuttavat sammutustöitä Kalifornian historian pahimmassa metsäpalossa.

Puuskittaiset tuulet saavuttavat tiistaina lähes hurrikaanin voiman ja sateen mahdollisuus on vähäinen.

– Tiedän, että monia kiinnostaa, koska tulee sade. Sateita ei ole ennusteessa näkyvissä ainakaan seuraavaan viikkoon, kertoo meteorologi Aviva Brawn.

Kalifornian paloissa tuhoutui kokonainen kaupunki, Paradise.

– Koko kaupunki pyyhkäistiin olemattomiin vain kahdeksassa tunnissa. Ei ole mitään jäljellä. Meidän kotimme ja koko naapurusto on tuhoutunut, Paradisen asukas Mos kertoo.

"Sanoin, että minä kuolen tänne!"

Jopa kokeneille palomiehille tämä palo on ollut haasteellinen.

– Kekäleet lentelevät tuulen mukana pitkin räystäitä ja polttavat taloja katosta lattiaan, kertovat paikalla olevat palomiehet.

Paloja pakenevien ihmisten tuskaisia kertomuksia leviää sosiaalisessa mediassa. Paradisen asukas Mos kertoo:

– Soitin miehelleni Nickille, koska autoni oli täysin liekkien ympäröimä enkä nähnyt ikkunasta ulos. Auto alkoi täyttyä savusta ja sanoin, että minä kuolen tänne. En selviä täältä. Liekkejä on joka puolella, enkä tiedä mitä tehdä. Mieheni sanoi: - Älä kuole! Jos kuolet, kuole taistellen!

Mos selviytyi lopulta liekkimeren keskeltä, mutta asuntonsa perhe menetti tulipalossa.  

Lue myös:

    Uusimmat