Tutkimus: Tämä ruokavaliomuutos tekee hyvää sydämelle
Verenpainetta alentava ruokavalio ja suolan vähentäminen ehkäisevät sydän- ja verisuonitauteja, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan ne saattavat myös suoraan hillitä sydämen vaurioitumista ja tulehdusta.
Kyseinen DASH-ruokavalio on koottu verenpaineen alentamista ajatellen, mutta se on monella muullakin tapaa terveellinen. Se painottaa kasvisten ja hedelmien sekä pähkinöiden ja täysjyväviljojen syömistä ja suolan käytön vähentämistä. Myös vähärasvaiset maitotuotteet, siipikarja ja kala kuuluvat suositeltujen ruokien listalle.
Nyt julkaistussa tutkimuksessa 400 keskimäärin 48-vuotiasta satunnaistettiin joko DASH-ruokavaliota noudattavaan tai tavallista yhdysvaltalaista ruokavaliota noudattavaan ryhmään. Ruokavaliot pidettiin neljän viikon ajan runsassuolaisina, neljän viikon ajan vähäsuolaisina ja kolmantena jaksona keskisuolaisina.
DASH-ruokavaliota noudattavien veressä oli analyysin perusteella 18 prosenttia vähemmän sydänperäistä T-troponiinia, jonka pitoisuus kertoo sydänlihasvaurioista. Myös tulehdustiloista kertovan hs-CRP:n pitoisuudet olivat heillä pienemmät kuin vertailuryhmässä. Suolan käytön vähentäminen puolestaan liittyi sydämen rasittuneisuudesta kertovan merkkiaineen pienempiin pitoisuuksiin.
Tutkijat pitävät tuloksiaan osoituksena siitä, että terveelliseen ja vähäsuolaiseen ruokavalioon vaihtaminen voi pysäyttää tai ainakin hillitä sydämen vaurioita ja tulehdusta, mikä puolestaan ehkäisee sydän- ja verisuonitauteja. Kasvispainotteinen ja vähäsuolainen ruokavalio ehkäisee myös lukuisia muita sairauksia, kuten syöpää ja diabetesta, tutkimuksista tiedetään.
Tulokset julkaistiin Journal of the American College of Cardiology -lehdessä.
Katso myös: Mikä on suolistobakteerien merkitys ihmisen terveydelle?
Copyright 2021 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.
Uusimmat
-
16:48
Pörssisähkön kuluttajien lompakoille hieman helpotusta itsenäisyyspäivänä
-
16:45
Väinö Karjalainen on Levyraadin vakioraatilainen – musiikin moniosaajalla selkeät tavoitteet uran suhteen
-
16:43
Sanna Marin edusti mustissa – 10 pääministeriä saman pöydän ääressä
-
16:15
Jouluna "valtava riski" terrorihyökkäykselle EU:ssa
-
16:15
Lähteet: F1 suunnittelee uutta kaupunkikisaa Eurooppaan
-
16:15
Suomalaisen sähkömoottoripyörän valtti on uniikki moottori – erikoismallin suunnitteli Mika Häkkinen
-
15:48
Aleksandr Bolshunov harkitsi uransa lopettamista
-
15:45
Putin, Barbie vai Taylor Swift? He ovat ehdolla Time-lehden vuoden henkilöksi
-
15:45
Journalistiliitto: Maria Pettersson sivuun päätoimittajan paikalta
-
15:33
Viihdetoimittajat paljastavat, millaista on Linnan juhlien kulisseissa – tältä maistuu kuuluisa booli
-
15:22
Mies suunnitteli ex-vaimonsa puukottamista – rikoskumppaniksi houkuteltu pelasti
-
15:21
Valioliigassa kauden ensimmäiset valmentajapotkut
-
15:17
Asiantuntija Yhdysvaltain tulevista presidentinvaaleista: "Bidenin pitäisi olla hyvin huolissaan"
-
15:16
Tiesitkö tätä Linnan juhlien boolista? Resepti vuoti julki – testasimme modernisoidun reseptin
-
15:13
Nyrkkeilyn supertähdeltä kova ratkaisu – naisia koskeva päätös oli liikaa
-
15:09
Pelko ajaa Metamórfosin asukkaat jättämään kotinsa
-
15:02
YK: Turvavyöhykkeitä on mahdotonta perustaa Gazaan – MTV seuraa sotaa
-
14:53
Yritykset ja kotitaloudet eivät ole kiinnostuneita ottamaan luottoa
-
14:52
Supon Pelttari valittiin eduskunnan pääsihteeriksi
-
14:41
Ukrainan joukot ampuivat alas 10 kamikaze-lennokkia – MTV seuraa Ukrainan sotaa
-
Lataa lisää