Tutkijoiden mukaan pallomerien palloista löytyi "huomattavia" määriä mikrobeja. Tulos ei tullut kenellekään varsinaisena yllätyksenä.
Pallomeret ovat ällöttäviä. Tähän tulokseen päätyi yhdysvaltalainen yliopisto, joka testasi kuusi lasten fysioterapiakeskuksissa käytössä olevaa pallomerta, kertoo Fox29.
Palloista löytyi 31 bakteeria
Meristä kerättiin kustakin 9–15 palloa eri syvyyksistä. Tutkijoiden mukaan kaikista palloista löytyi "huomattavia" määriä mikrobeja.
Palloista löytyi yhteensä 31 bakteeria ja yksi hiiva. Näistä kahdeksan bakteeria ja hiiva voisivat aiheuttaa sairauksia.
Pöpöjen joukossa oli esimerkiksi streptokokkia ja stafylokokkia. Esimerkiksi sairaalabakteerina tunnettu MRSA on stafylokokki.
– Bakteerikolonisaatioita löytyi jopa tuhansia soluja per pallo, tutkijat toteavat.
LUE MYÖS: Näin järkyttävän paljon bakteereja käsienkuivaimet levittävät – miten itse kuivaat kätesi?
Pöpöt voisivat siirtyä potilaisiin
Tutkijoiden mukaan keskusten pallomeriä siivotaan päivien, jopa viikkojen välein. Pöpöt voisivat siirtyä pallomerestä potilaisiin.


