Tutkimus paljastaa: Tällainen liikuntamäärä tekee ihmisen onnelliseksi

Tutkimuksen mukaan onnen vaikutti takaavan liikunta, jota harrastettiin 150–300 minuuttia viikossa.

Yllä olevalla videolla kerrotaan, millainen liikunta on aivoille hyödyllisintä!

Michiganin yliopiston tutkimuksen mukaan onnellisuuden lisääminen ei vaadi maratonin juoksemista tai tuntikausien jumppamaratoneja, kertoo Newsweek.

Journal of Happiness Studies -julkaisussa esitellyssä tutkimuksessa tarkasteltiin 23:a jo olemassaolevaa tutkimusta ja havaittiin, että ihmisen onnellisuus lisääntyy, kun hän liikkuu. Jo kymmenen minuutin liikkumisella oli "merkittäviä vaikutuksia" ihmisen mielialaan.

Maaginen luku on 150–300

Tutkijoiden mukaan ihmisten, jotka liikkuivat 150–300 minuuttia viikossa, onnellisuus lisääntyi yhtä paljon kuin vielä sitäkin aktiivisempien ihmisten. Liikunnasta oli erityisesti hyötyä ylipainoisille ihmisille.

Jo aiemmin uutisoimme, että alle viiden minuutin liikuntapyrähdys voikin tehdä yhtä hyvää kuin pidemmät hikoilusessiot! Uudet tutkimustuloksiin nojaavat, kansalliset liikuntasuositukset ovat Yhdysvalloissa jo työn alla, ja ne tulevat vaikuttamaan Suomeenkin.

Säännöllisen liikkumisen lopettaminen voi puolestaan pilata mielialaa.

Lähde: Newsweek.com

Lue myös:

    Uusimmat