Tutkimustulokset puhuvat omega-3-valmisteiden puolesta, mutta asiantuntija suhtautuu havaintoon varauksella.
Päivittäinen annos omega-3-rasvahappoja voi hidastaa ikääntymistä, ilmenee The Guardianin mukaan laajasta kliinisestä tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin keinoja pidentää ihmisen hyvässä terveydentilassa vietettyjen vuosien määrää ennen kuin terveys alkaa rapistua vanhalla iällä. Tutkimus julkaistiin Nature Aging -lehdessä.
Omega-3-rasvahapot ovat elimistölle välttämättömiä rasvahappoja. Tutkimuksessa niiden terveiden vanhempien ihmisten, jotka nauttivat niitä gramman päivässä verran kolmen vuoden ajan, havaittiin biologisilla markkereilla mitattuna ikääntyneen kolme kuukautta vähemmän kuin muiden osallistujien.
Kun samalla syötiin D-vitamiinilisää ja liikuttiin säännöllisesti, saatiin vaikutusta tehostettua lähes neljään kuukauteen.
– Vaikka kolmen tai neljän kuukauden nuorentuminen biologisessa iässä kolmen vuoden aikana saattaa tuntua pieneltä, voi niillä niiden mahdollisesti jatkuessa olla merkittäviä vaikutuksia väestön terveyteen, sanoo tutkimusta tekemässä ollut Heike Bischoff-Ferrari, geriatriaan ja pitkäikäisyyteen erikoistunut professori Zürichin yliopistosta The Guardianille.

