Tutkimus: Naisten verenpainemittauksessa piilee sudenkuoppa – voi selittää sairastumisia
Olkavarresta mitatut verenpainelukemat eivät välttämättä ole yhtä tarkkoja naisilla kuin miehillä, tuore tutkimus osoittaa. Naisille mittaukset antavat todellista alhaisempia lukemia.
Tutkimukseen osallistui 145 naista ja 355 keskimäärin 66-vuotiasta miestä, joille tehtiin sepelvaltimoiden kuvantamistutkimus. Tutkimuksen yhteydessä heidän verenpaineensa mitattiin suoraan valtimosta sekä olkavarresta.
Olkavarresta mitattuna miesten ja naisten verenpaineet olivat samalla tasolla, mutta valtimosta mitatut verenpainelukemat olivat naisilla noin 6 mmHg korkeampia. Näin ollen naisten verenpaine oli todellisuudessa korkeampi, vaikka tavallinen mittaus kertoi muuta.
Erot tuloksissa selittyivät paljolti pituudella, tutkijat havaitsivat. Naiset olivat keskimäärin miehiä lyhempiä ja lyhyillä potilailla mittaustulokset erosivat eniten.
Jos tulokset varmistetaan lisätutkimuksissa, ilmiö saattaa selittää sen, miksi naiset sairastuvat sydän- ja verisuonitautioireisiin miehiä todennäköisemmin, vaikka heidän verenpaineensa olisi näennäisesti samalla tasolla. Korkea verenpaine on sydän- ja verisuonitautien riskitekijä.
Tulokset julkaistiin JAMA Network Open -lehdessä.
Alla olevalla videolla kerrotaan, mitä ortostaattinen matala verenpaine tarkoittaa – voi aiheuttaa huimausta.
Copyright Duodecim 2022. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.
Uusimmat
-
19:36
Koronan saldoa Suomessa: Kolme miljoonaa rokotetta hukkaan, neljä miljoonaa lahjoituksena köyhempiin maihin
-
19:35
Aftenposten: Venäjä saattaa valmistella ydinkoetta Pohjoisella jäämerellä
-
19:30
Teemu Pulkkinen palaa jälleen Venäjälle
-
19:14
Ruotsissa puolustusvoimat ryhtyy tukemaan poliisia jengiväkivallan torjunnassa: "Väkivallan aalto vertaansa vailla"
-
19:14
Härski vitsi Ott Tänakin takapuolesta – kammohypyn hurjat voimat paljastaneen virolaistähden pokerinaama petti
-
19:13
Pelastajat hälytettiin auttamaan nuorukainen puusta – turhaan
-
19:12
Niin kaunista! HIFK:n superlupaus kyykytti veskaria – Liiga-uran avausmaali komeaa katsottavaa
-
19:05
Brittijournalisti esittää dokumentissa humalaista naista baarien edustalla – näin sinnikkään ahdistelun kohteeksi haavoittuvassa tilassa oleva voi joutua
-
19:03
Alusvaatemaisuus, militanttiset takit... – näkyvätkö nämä kuumat muoti-ilmiöt pian Suomen katukuvassa? "En hämmästyisi"
-
19:02
Miten löytää Se Oikea? Deittiasiantuntija Tiina antaa oleellisen vinkin: "Sillä pääsee jo aika pitkälle"
-
18:51
New Yorkiin julistettiin hätätila tulvien muutettua kadut järviksi: "Toimikaa nopeasti suojellaksenne henkeänne"
-
18:50
Nokia Arenassa valtavia ongelmia SM-liigaottelun alkaessa
-
18:26
Manchester United hukkuu loukkaantumisiin
-
18:12
Sanna Marin jakoi seuraajilleen poseerauksia Pariisista: "Niin innostunut Victoria Beckhamin show´sta"
-
18:11
Harry Potter -tähdet surevat edesmennyttä Albus Dumbledoren näyttelijää: "Hän valloitti minut lapsena"
-
17:54
Erikoistutkija: Silakan kalastuskielto Suomen lähivesillä olisi ylireagointia – "Ei olisi mitään järkeä pistää nurin kokonaista elinkeinoa"
-
17:51
Tuskaisia karjahduksia Ott Tänakin autossa – syynä tämä kammohyppy: "En ole varma, onko Martin kunnossa"
-
17:44
Ohi on! Lauri Markkanen poseerasi armeijan päättymisen merkiksi
-
17:30
Mediatiedot: Viranomaiset varoittivat ennalta Rotterdamin ampujasta – "Makasi alastomana lehtikasassa ja nauroi maanisesti"
-
17:30
Kierrätysmuovisia Legoja ei vieläkään saada kauppoihin – syy voi yllättää
-
Lataa lisää