Tutkimus: Näin huonokin parisuhde voi tehdä hyvää terveydelle

Hiipuuko rakkaus? Asiantuntija listaa parisuhteen hälytysmerkit 1:18
KATSO MYÖS VIDEO: Näistä merkeistä tiedät, että rakkaus suhteessanne alkaa hiipua.

Avio- tai avoliitto näyttäisi vähentävän tyypin 2 diabeteksen riskiä, vaikka parisuhdeonni ei niin kukoistaisikaan.

Tuoreen tutkimuksen mukaan naimisissa olevilla voi olla matalampi riski sairastua tyypin 2 diabetekseen eli aikuistyypin diabetekseen. Näin näytti olevan riippumatta siitä, onko liitto onnellinen vai onneton eli suhteessa olo sinänsä näyttäisi olevan etua tuova tekijä.

Tällaisia viitteitä saatiin BMJ Open Diabetes Research & Care -mediassa julkaistussa kanadalais-luxemburgilaisessa tutkimuksessa. Tuloksista kertoo Independent-sivusto.

Tutkinnassa yhteiselon vaikutus verensokeriin

Tutkimus selvitti, auttoiko naimisissa oleminen tai kumppanin kanssa eläminen verensokeritasoja pysymään hallinnassa etenkin vanhemmilla ihmisillä.

Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että onnellinen avioliitto on yhteydessä terveyshyötyihin verrattuna siihen, että oltaisiin sinkkuja. Avioelämän tuomiin terveyshyötyihin on yhdistetty pidempi elinikä, vähäisempi sydänkohtausten määrä, vähempi masentuneisuus sekä terveellisempi ruokavalio.

Tutkimuksessa hyödynnettiin English Longitudinal Study of Ageing -tutkimuksen dataa. Tarkastelussa oli 3 335 aikuista, jotka olivat iältään 50–89-vuotiaita. Osallistujilla ei tutkimuksen alussa ollut diabetesta.

Tutkimukseen sisältyi verinäytteistä kerättyä dataa. Siinä mitattiin HbA1c -sokerihemoglobiinitasoja. Diabetesliiton mukaan HbA1c kuvaa pitkäaikaista verensokeritasoa. Mitä suurempi tämä arvo on, sitä korkeampi on keskimääräinen verensokeritaso ollut. Käypä hoito -suositusten mukaan HbA1c -koe on yksi tapa todeta diabetes. 

Osallistujilta kysyttiin, oliko heillä aviomiestä tai -vaimoa tai kumppania, jonka kanssa he asuivat. Heiltä kysyttiin kysymyksiä, joilla tarkkailtiin suhteen onnellisuuden tasoa ja sitä, miten paljon tukea he kokivat saavansa suhteessaan.

Suhteen olemassaolo oli sen laatua tärkeämpää

Data osoitti, että 76 prosenttia analyysiin osallistuneista ihmisistä oli naimisissa tai asui kumppanin kanssa.

Tämän tutkimuksen tekijät havaitsivat, että avioliiton hyödyt verensokeritasojen suhteen pysyivät riippumatta siitä, oliko liitto onnellinen vai onneton. Avio- tai avoliiton laatu ei tehnyt merkittävää eroa verensokerin keskiarvoon. Tämä voisi viitata siihen, että suhdeonni tai sen puute oli vähemmän tärkeä tekijä kuin se, että ylipäätään oli suhde.

– Tulostemme perusteella avio- tai avoliitot olivat käänteisesti verrannollisia HbA1c-tasoihin riippumatta suhteen rasittavuuteen liittyvistä ulottuvuuksista, tutkijat kertovat Independentin mukaan.

– Samoin näillä suhteilla näytti olevan suojaava vaikutus esidiabeteksen kynnyksen ylittäviä HbA1c-arvoja vastaan.

Katso myös: Tässä vaiheessa puhuminen ei enää pelasta suhdetta

Tunnista merkit: Tässä vaiheessa puhuminen ei pelasta parisuhdetta 9:26
Kommunikoinnista parisuhteessa keskusteltiin asiantuntijoiden kanssa Uutisaamussa.

Lue myös:

    Uusimmat