Suomessa yksi lomake riittää eroaikeiden ilmaisemiseen. Syytäkään erolle ei kysytä.
Avioeron hakeminen on Suomessa verrattain yksinkertaista, kertoo juristi ja Lakihelppi-verkkolakitoimiston perustaja Katariina Ruuskanen.
– Avioeroa haetaan toisen puolison kotikunnan käräjäoikeudesta. Toki yleensähän se on puolisoilla sama, hän sanoo.
Yksi lomake riittää
Eroa haetaan tuomioistuinlaitoksen lomakkeella, joka löytyy esimerkiksi netistä. Sen voi lähettää käräjäoikeuteen postilla, sähköisesti tai jättää kansliaan.
Eroa voi hakea myös toiselta salaa, mutta aie tulee lopulta ilmi.
– Hakemuksen voi tehdä toinen puoliso yksinkin. Jos hakijana on vain toinen puoliso, käräjäoikeus antaa asian toiselle puolisolle tiedoksi. Kauanko siinä sitten menee, että tiedon saa? Se riippuu käräjäoikeudesta ja käsittelyajoista. Yleensä puhutaan päivistä, maksimissaan parista viikosta.
Yksi paperi siis riittää eroaikeiden ilmaisemiseen. Erolle ei tarvitse myöskään kertoa syytä.
– Se on hyvin yksinkertaista, Ruuskanen myöntää.
– Tuomioistuin ei tutki avioeron syitä, eikä niitä siksi lomakkeella myöskään kysytä.
Lue myös: Jos lapsen äiti uhkaa erossa "ottaa yksinhuoltajuuden", voiko niin todella tapahtua?
Valehdella ei eroa nopeuttaakseen voi
Erohakemuksessa kysytään puolisoiden henkilötiedot sekä sitä, ovatko he asuneet erillään kaksi vuotta.
– Jos pari on asunut erillään kaksi vuotta, heidät voitaisiin tuomita avioeroon ilman kuuden kuukauden harkinta-aikaa. Lomakkeella voi esittää myös muita vaatimuksia avioeroon liittyen, esimerkiksi, jos tarvitaan pesänjakaja suorittamaan ositus. Yleensä, jos omaisuuden jako on riitaista, voidaan hakea pesänjakajaa, Ruuskanen kuvaa.
– Lomakkeella voi esittää toiveita myös lasten huoltoon, asumiseen ja tapaamisoikeuteen liittyen. On kuitenkin hyvin yleistä, että avioeroa haetaan tällä lomakkeella, ja muut asiat käsitellään erillisinä.
Lue myös: Voiko avioerosta kieltäytyä?
Se, onko esimerkiksi oikeasti asunut erillään, selvitetään. Valehdella ei eroa nopeuttaakseen siis voi.
Toiveita eron suhteen tarkastellaan niitäkin erikseen, eivätkä ne automaattisesti toteudu.
– Nämä vaatimukset eivät ikinä mene yksipuolisena ilmoituksena läpi, Ruuskanen huomauttaa.
Lue myös: Voiko avioehdon kirjoittaa vaikka nenäliinaan? Juristi vastaa
Katso myös: Tästä syystä ero tulee miehelle usein yllätyksenä: "Eivät ehkä ole tajunneet"
5:33