Tutkimus: Pitkä avioliitto voi suojata dementialta
Pitkä avioliitto voi suojata dementialta, väittää tutkimus.
Vuosikymmeniä kestävä avioliitto saattaa norjalaistutkimuksen perusteella suojata dementialta. Tarkkaa syytä tälle ei tiedetä, mutta vastaavaa on havaittu tutkimuksissa aiemminkin.
Norjalaisten tutkimuksessa yhteys havaittiin seuraamalla 8 700 miestä ja naista 44-vuotiaasta 68-vuotiaaksi. Yli 70-vuotiaana heistä 12 prosenttia sairastui dementiaan ja 35 prosenttia kognitiivisten mielentoimintojen heikentymään.
Tulosten perusteella riski sairastua dementiaan tai sitä lievempään muistisairauteen oli pienin osallistujilla, jotka olivat olleet naimisissa koko tarkastelujakson. Tämä havaittiin verrattuna osallistujiin, jotka olivat naimattomia koko seurannan ajan tai olivat eronneet sen aikana.
Jos kaikki osallistujat olisivat olleet naimisissa koko seurannan ajan ja olisivat muutenkin samanlaisia, noin 6 prosenttia dementioista olisi estynyt, tutkijat arvioivat.
Myös jälkeläiset vaikuttavat
Aiemmissa tutkimuksissa pitkän parisuhteen terveyshyötyjä on selitetty terveellisillä elämäntavoilla, mutta norjalaisten tulokset pysyivät samoina senkin jälkeen, kun analyysissa huomioitiin tupakointi, lihavuus, verenpaine, sosiaaliset suhteet sekä monia muita dementian riskiin vaikuttavia seikkoja. Osa tuloksista tosin selittyi jälkeläisillä, tutkijat havaitsivat. Naimattomien sairastumisriski oli selvästi pienempi, jos he olivat saaneet lapsia jossain vaiheessa elämäänsä.
Havainnot vahvistavat näyttöä pitkiin parisuhteisiin liittyvistä terveyshyödyistä ja osoittavat niiden olevan ainakin osittain riippumattomia elämäntavoista. Ilmiön taustalla olevat mekanismit ovat kuitenkin vielä selvittämättä.
Tutkimus julkaistiin Journal of Aging and Health -lehdessä.
Katso myös: Mitä järkeä on mennä naimisiin?
Copyright Duodecim 2023. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää