Tutkijat: Journalismi muutoskarusellissa

Liikkeenä tai ohjelmajulistuksena kansalaisjournalismi syntyi Yhdysvalloissa 1990-luvun alussa. Alkuinnostuksen ja epäilevien kommenttien jälkeenkin sillä näyttää olevan uudistavaa vaikutusta tiedotusvälineiden sisältöön. -Suomessa kansalaisjournalismi tulkittiin nimenomaan amerikkalaiseksi ilmiöksi, joka nousi sikäläisistä ongelmista: journalismin ja politiikan viihteellistymisestä, kansalaisten vieraantumisesta yhteiskunnallisista asioista, levikkien laskusta ja niin edelleen, kirjoittavat journalismitutkijat Heikki Heikkilä ja Risto Kunelius. Tutkijoiden mielestä samoja pulmia on kuitenkin myös Suomessa sen verran, että kansalaisjournalismin tapaiselle uudistuspyrkimykselle on tilaa täälläkin. Ensimmäisiin kokeiluhankkeisiin lähtivät mukaan tamperelaisen Aamulehden ja Kuopiossa ilmestyvän Savon Sanomien toimitukset. Heikkilä ja Kunelius kertovat kansalaisjournalismikokemuksista Tampereen yliopiston Journalismin tutkimusyksikön julkaisemassa kirjassa Journalismin muutoskaruselli. Usean kirjoittajan artikkelikokoelma ilmestyi syyskuun lopulla.

Kommenteista kysymyksiin

Tavallisia kansalaisia on toki ennenkin jututettu tiedotusvälineissä milloin mistäkin syystä. Kansalaisjournalismissa pyritään kuitenkin pidemmälle: ei pelkästään kysymään ihmisten mielipiteitä, vaan myös tuomaan heidän mielessään olevia kysymyksiä julkisuuteen. Yksi keskeinen menetelmä ovat ryhmäkeskustelut. Erilaisista ihmisistä koostuvassa ryhmässä etsitään sekä esiin nostamisen arvoisia kysymyksiä että mahdollisia ratkaisuja tai tarpeellisia parannuksia. Toimittajan asiana on koostaa ja tiivistää keskustelusta juttu.

Savon Sanomissa ja Aamulehdessä keskustelujutuista tuli varsin laajoja, jopa usean jutun kokonaisuuksia joiden julkaisemiseen tarvittiin koko sivu. Käyttökelpoiseksi muodoksi osoittautui myös se, että ihmisiä askarruttava pulma muotoiltiin kaupungin päättäjille osoitetuksi kysymykseksi. Kysymyksen alkuperäistä esittäjää pyydettiin vielä arvioimaan, oliko vastaus riittävä. Aamulehti käsitteli tällä tavoin esimerkiksi koululaisten iltapäivähoitoa eli lähinnä sen puutetta. Kysyjänä oli Hervannan kaupunginosassa asuva pienen koululaisen äiti, jonka mielestä kaupungin sosiaali- ja terveystoimen edustajan vastaus viittasi vitkasteluun.

Vaikuttiko budjettiraati?

Aamulehden lukijoista koottu keskusteluryhmä perehtyi Tampereen kaupungin valmisteilla olleeseen talousarvioon ja pohti eri toimialojen menoja. Budjettiraati-juttusarja julkaistiin syksyllä 1997. Muutamiin tapaamisiin kutsuttiin vieraaksi kaupungin virkamiehiä tai luottamushenkilöitä. Raatilaiset perehtyivät asioihin, olivat keskusteluissaan usein eri mieltä ja pitivät tapaamisia antoisina. Useat heistä kertoivat, että heidän omat käsityksensä olivat keskustelussa jonkin verran muuttuneet. Toisaalta osanottajat epäilivät, että heidän näkemyksillään ja julkaistuilla jutuilla ei loppujen lopuksi ollut kovinkaan suurta vaikutusta siihen, millaisena kaupungin budjetti loppujen lopuksi hyväksyttiin.

Arjessa asiat liittyvät yhteen

Savon Sanomat kokosi syksyllä 1998 kolme eri-ikäisistä kuopiolaisista koostunutta keskusteluryhmää. Ryhmät onnistuivat ainakin kahdessa asiassa: löytämään runsaasti esiin nostamisen arvoisia kysymyksiä ja luomaan uusia näkökulmia. Etenkin vanhustenhuollon kysymyksistä keskustelut synnyttivät muutaman sinänsä yksinkertaisen oivalluksen, jotka asiantuntijoiden hallitsemassa julkisessa keskustelussa eivät kuitenkaan olleet juuri tulleet esiin.

Työikäiset eli 1950-luvulla syntyneet keskustelijat olivat sitä mieltä, että vanhustenhuollon vastuuta tulee siirtää kunnilta järjestöille ja omaisille. Samalla he totesivat, että työkiireiden vuoksi heidän itsensä olisi kuitenkin vaikeaa ottaa lisää vastuuta omistakaan vanhemmistaan. Vanhustenhuollon uudistaminen vaatisi siis myös työelämän muutoksia. Ikääntyvät eli 1930-luvulla syntyneet taas huomasivat, että monissa järjestöissä innokkaimpia vapaaehtoisia ovat eläkeläiset. Kun järjestöjä kaivataan apuun vanhustenhuollossa, auttajiksi ehdotetaan siis ihmisiä jotka itse ovat kohta avun tarpeessa.

Seuranta jäi puolitiehen

Yhtenä tavoitteena oli, että keskusteluissa esille nousseista asioista tehtäisiin lehdissä juttuja myöhemminkin. Esimerkiksi kuopiolaisten keskustelujen perusteella koostettiin peräti 65 jutunaihetta toimituksen käyttöön. -Kansalaisten käyttöön asettuminen edellyttää, että asioista keskustellaan vakavasti ja pitkäjänteisesti. Hyvässä julkisuudessa kehittyy juoni, jota osallistujat ja seuraajat voivat ymmärtää, jonka rooleihin he voivat asettua ja jonka roolijakoa he voivat myös julkisesti kyseenalaistaa, muotoilevat Heikkilä ja Kunelius.

Seurantajuttujen tekeminen jäi kuitenkin tutkijoiden ja toimittajien mukaan puolitiehen eli moni merkityksellinen aihe vaille jatkokäsittelyä. Syynä oli lähinnä se, että muiden töiden paineessa aika ja voimavarat loppuivat kesken. Muutenkin kansalaisjournalismi näyttää kokeilun perusteella vaativan toimittajalta tavallista enemmän vaivannäköä ja tuttuihin rutiineihin verrattuna uudenlaisia työtapoja. Heikkilän ja Kuneliuksen mukaan työhön lähdettiin innolla, mutta se koettiin toimituksissa myös väsyttävänä. Kokeilun muut osallistujat olivat hyvillään mahdollisuudesta tuoda näkemyksiään esille. He kokivat, että heillä oli annettavaa sekä lehdelle että lukijoille. -Osallistujien ja lehden lähentymisestä seurasi myös vaatimuksia. Koska kokeilu vakuutti useimmat osallistujat "tavallisten ihmisten" kyvystä käsitellä asioita, he odottavat kansalaisnäkökulman näkyvän lehden uutisoinnissa huomattavasti useammin ja järjestelmällisemmin, kirjoittavat Heikkilä ja Kunelius.
(STT)