Mainos

Turvallisuusneuvosto etsii ratkaisua Sudanin-kriisiin Keniassa

Kenian pääkaupungissa pidettävä YK:n turvallisuusneuvoston kokous on ensimmäinen kerta 14 vuoteen, kun kokous pidetään New Yorkin ulkopuolella.

YK:n turvallisuusneuvoston suurlähettiläät keskustelevat tänään Sudanin tilanteesta Kenian pääkaupungissa Nairobissa. Kokous on harvinainen, koska turvallisuusneuvosto kokoontui edellisen kerran New Yorkin ulkopuolella 14 vuotta sitten.

Turvallisuusneuvoston odotetaan painostavan Sudanin hallitusta ja kapinallisia saattamaan päätökseen maratonneuvottelunsa. Etelä-Sudanin suurin kapinallisryhmä SPLA ilmoitti eilen, että osapuolet uskovat läpimurtoon 21 vuotta kestäneen sisällissodan lopettamiseksi. Verenvuodatuksen, tautien ja nälänhädän arvioidaan vaatineen tänä aikana parin miljoonan ihmisen hengen.

Jos SPLA ja Sudanin hallitus pääsevät jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen, rauhansopimuksen toivotaan parantavan tilannetta myös Darfurin alueella Länsi-Sudanissa. Uusien Darfur-neuvotteluiden on määrä käynnistyä 10. joulukuuta.

Puolentoista miljoonan ihmisen arvioidaan paenneen kodeistaan Darfurista arabijoukkojen ja paikallisten maanviljelijöiden sekä hallituksen joukkojen ja kahden kapinallisjärjestön välisiä yhteenottoja.

(MTV3-AFP-Reuters-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.