Turmabussin kuljettaja näki maitoauton mutta oletti sen väistävän – kyydissä olijat yrittivät varoittaa

Suonenjoella vakava kolari 0:42

Kuopiosta Rautalammille matkanneen pikkubussin taival katkesi aikaisin iltapäivällä vakavaan risteysturmaan Suonenjoella.

Poliisin mukaan turma sattui, kun kärkikolmion takaa tullut maitoauto törmäsi pikkubussin kylkeen Jalkalantien ja Kuopiontien risteyksessä lähellä keskustaa yhden jälkeen iltapäivällä.

Turmassa loukkaantui 13 ihmistä, joista kolme vakavammin. Kuopion yliopistollisessa sairaalassa on hoidettavana kahdeksan uhria, jotka ovat pääosin 15–20-vuotiaita. Kaksi uhreista on tehohoidossa.

Kantamatkat-bussiyhtiön toimitusjohtajan Tapani Kantasen mukaan kyseessä oli yhtiön vakiovuoro, joka lähti Kuopiosta kello 12.15.

– Se oli ihan tavallinen linjavuorobussi, jossa matkustajat ovat normaaleja siviilejä, ja jonkin verran näitä koulukkaita kulkee siinäkin vuorossa, Kantanen sanoo.

Toimitusjohtajan mukaan pikkubussia kuljettanut, reilu kolmekymppinen nainen oli kokenut. Hän oli ehtinyt olla yhtiön palveluksessa pari viikkoa. Kuljettaja kävi turman jälkeen tarkastettavana Suonenjoen terveysasemalla.

–Hän kertoi minulle, että hän tuli ihan normaalisti risteykseen. Kyseessä oli ihan avoin risteys, siinä ei ole näköesteitä. Hän näki maitoauton, mutta oletti koko ajan, että totta kai se väistää, kun se tulee kärkikolmion takaa ja vauhti oli hiljainen, Kantanen sanoo.

–Kun bussi oli jo risteysalueella, matkustajat ilmeisesti ensin huusivat, että se tulee päälle tai jotain tällaista.

Nainen ei kertomansa mukaan ehtinyt lainkaan jarruttaa ennen törmäystä.

Pikkubussissa oli päivystävän palomestarin Jaakko Mäkelän mukaan kuljettajan lisäksi 12 matkustajaa. Maitoauton kuljettaja oli ajoneuvossaan yksin.

Tarkempia tietoja uhrien vammoista ei kerrota

Kuopion yliopistollisen sairaalan vs. päivystyksen ylilääkärin Anne-Mari Kantasen mukaan sairaala ei kerro toistaiseksi tarkempia tietoja loukkaantuneiden vammoista. Kyydissä olleiden uhrien sukupuolta ei myöskään vielä kerrota julkisuuteen.

Sairaala kertoo tiedottavansa potilaiden voinnista seuraavan kerran lauantaina aamupäivällä.

– Kaikki (loukkaantuneet) ovat hyvässä hoidossa ja saimme nopeasti kaikki tutkittua. Tämä oli siitä hyvä asia, että meillä oli tuolloin juuri vuoronvaihto, mutta kukaan henkilökunnasta ei lähtenyt pois ennen kuin katsottiin, että tilanne on hoidossa, Kantanen kertoi STT:lle.

Poliisin mukaan maitoautoa kuljettanutta, vuonna 1977 syntynyttä paikkakuntalaista miestä epäillään ainakin liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Alkoholilla ei ollut osuutta turmaan.

Poliisi ja Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta selvittävät turman syytä.

Lue myös:

    Uusimmat