Mitä vauhtia turmabussi ajoi? Kuopion rajussa bussiturmassa yhä useita kysymysmerkkejä

1:25

Neljän Kuopion linja-autoturmassa loukkaantuneen tehohoito jatkuu edelleen, kertoo Kuopion yliopistollinen sairaala (KYS).

Teho-osastolla on hoidettu yhteensä viittä potilasta, joista yksi aiotaan siirtää päivän aikana vuodeosastolle. Sairaalasta on kotiutunut kaksi potilasta ja viikonlopun aikana kotiutetaan useita lievemmin loukkaantuneita, KYS kertoo.

Bussi syöksyi eilen  iltapäivällä sillalta junaraiteille. Ennen pudotusta linja-auto törmäsi viiteen henkilöautoon. Onnettomuudessa kuoli neljä bussissa ollutta matkustajaa.

Poliisi täsmensi tänään, että tilausajossa olleessa onnettomuusbussissa oli 21 matkustajaa sekä kuljettaja. Lisäksi sairaalahoidossa on yhden törmäyksessä vaurioituneen henkilöauton kuljettaja.

1:25

Potilaille ja omaisille annetaan edelleen psykososiaalista tukea ja kriisiapua. KYS tekee yhteistyötä myös SPR:n ja Kuopion kaupungin sosiaalitoimen kanssa esimerkiksi sairaalahoidossa olevien vaatetukseen liittyvissä kysymyksissä.

Sairaalaan saapui yön aikana potilaiden omaisia, tiedotteessa kerrotaan. Lisäksi omaisille suunnattuun puhelinnumeroon tuli lukuisia yhteydenottoja.

Omaisten yhteydenottoihin vastaa nyt KYSin vaihde, jonka numero on 017  173  311. Myös eilen omaisille annetun puhelinnumeron toiminta on siirretty vaihteeseen.

Tämä tiedetään:

–  Turmassa kuoli neljä bussin matkustajaa, kolme naista ja yksi mies. Heistä kaksi on Ruotsin kansalaisia, yksi Suomen kansalainen ja yksi molempien maiden kansalainen.

–  Neljä loukkaantunutta on edelleen tehohoidossa.

–  Linja-autossa oli 21 matkustajaa, joka olivat matkalla Kalixista Pohjois-Ruotsista Kuopioon hotelli Rauhalahteen. He olivat syntyneet 1940- ja 1950-luvuilla.

–  Suuri osa matkustajista käytti turvavyötä.

–  Linja-auto poistui moottoritieltä Jynkän ja Kolmisopen liittymästä, törmäsi viiteen henkilöautoon ja suistui liittymästä junaradalle. Linja-auto tippui noin 7–10 metrin matkan kyljelleen. Kuljettaja on kertonut poliisille, että linja-auton jarrut eivät olisi toimineet.

–  Kuopion yliopistolliseen keskussairaalaan tuotiin myös yhden turmassa mukana olleen henkilöauton kuljettaja.

–  Kaksi potilasta oli lauantaina aamupäivällä jo kotitutunut, ja lisää lievemmin loukkaantuneita kotiutetaan viikonlopun aikana.

–  Linja-auto oli Kemin liikenteen tilausajo. Kuljettaja oli vuonna 1951 syntynyt ylitorniolainen mies.

–  Poliisi tutkii turmaa tässä vaiheessa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja neljänä kuolemantuottamuksena,

–  Myös Onnettomuustutkintakeskus on aloittanut turman tutkinnan.

Tätä ei tiedetä:

–  Mikä aiheutti turman? Poliisi selvittää onnettomuuden mahdollisina syinä teknistä vikaa, kuljettajan toimintaa ja terveydentilaa sekä liikenneolosuhteita.

–  Mitä vauhtia turmabussi ajoi? Bussissa oli Onnettomuuskeskuksen mukaan pahviselle kiekolle piirtävä ajopiirturi. Se on herkkä iskuille, ja törmäystilanteessa piirtojälki voi sotkeutua. Kiekkoa ei ole vielä tutkittu.

2:21

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja