Eläkeläisten karaokekerhon reissu Kuopioon päättyi traagiseen bussiturmaan – matkanjohtaja ihmetteli kuljettajan ajoa: "Päätin, että tämän kuskin kyydissä emme palaa kotiin"

Kuopion toissavuotisen bussiturman käsittely jatkui tänään kolmatta päivää Pohjois-Savon käräjäoikeudessa. Turmassa kuoli neljä ihmistä ja useita loukkaantui.

Linja-auton kuljettajaa syytetään törkeistä kuolemantuottamuksista, törkeistä vammantuottamuksista ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Syyttäjä vaatii hänelle vähintään kahden vuoden vankeusrangaistusta.

Kuljettaja kiistää törkeät rikokset, mutta myöntää ne perusmuotoisina.

Tänään oikeudessa kuultiin lisää jutun asianomistajia. Eilen oikeudessa kuultiin kuljettajaa itseään.

Oikeudenkäynti jatkuu ensi viikolla vielä todistajien kuulemisilla ja loppulausunnoilla.

Kello 10.22 Tämän päivän kuultavat on jo kuultu ja istunto päättyy tältä päivältä. Oikeudenkäynti jatkuu ensi viikolla vielä kahden päivän ajan.

"Linja-auto tuli kovaa vauhtia kohti"

Kello 10.15 Toisena kuultavana oikeudessa oli miestodistaja, joka oli henkilöautolla liikkeellä Kuopion Kolmisopen risteyksessä 24. elokuuta 2018, kun tilausajossa ollut linja-auto törmäsi hänen autoonsa ennen kuin se putosi junaraiteille.

– Olin toisena tai kolmantena risteyksessä odottamassa liikennevalojen vaihtumista. Puhuin kaverini kanssa puhelimessa, kun alkoi kuulua kovaa ääntä. Yhtäkkiä huomasin, että linja-auto tulee kovaa vauhtia kahdella renkaalla kohti, mies kertoo.

Mies arvioi, että linja-auto ajoi risteyksessä erityisen kovaa, silmämääräisesti reilusti yli 50 kilometriä tunnissa, jopa 80 kilometriä tunnissa.

– Ei siinä ollut mitään tehtävissä, niin kovaa auto lähestyi.

Mies ei loukkaantunut turmassa, vaikka linja-auto törmäsi hänen henkilöautoonsa.

Kuljettaja ajoi kovaa ja ohitteli paljon

Kello 9.15 Ensimmäisenä oikeudessa kuultiin karaokekerhon viikonloppureissun matkanjohtajaa. Eläkeläisikäinen seurue oli matkalla Kuopioon Rauhalahden kylpylään viikonloppua viettämään. Matkanjohtaja varasi Kemin liikenteestä linja-auton ja kuljettajan.

– Kuskista ei ollut etukäteen tietoa. Alun perin kuljettajaksi piti tulla mies, jonka kanssa sovimme matkasta. Hän kuitenkin sairastui äkillisesti ja hän hankki tilalle uuden kuljettajan, matkanjohtaja kertoi oikeudessa.

Matkaan lähdettiin 24. elokuuta 2018 Ruotsin Kalixista. Matkanjohtajana toiminut mies kiinnitti heti alkureissusta huomiota siihen, että kuljettaja ajoi melko kovaa vauhtia, vaikka kiire ei ollut.

Matkalla Kuopioon tehtiin kolme pysähdystä.

– Kuljettajan ajo ei ollut ihan normaalia. Hän ohitteli, ajoi lähellä muita autoja, koukkasi nopeasti toiselle kaistalle ja ajoi koko ajan kovaa. Sanoimme hänelle, ettei ole kiire. Kerran kysyin häneltä, "oletko väsynyt". Hän sanoi, että siitä ei ole kysymys.

– En huomannut hänen haukottelevan, mutta jokin ei ollut kunnossa. Hänen pitäisi ammattikuljettajana tietää oma kuntonsa, kun kuljettaa muita, matkanjohtaja totesi.

Matkanjohtaja oli esitutkinnassa kertonut poliisille epäilleensä kuljettajan olleen väsynyt.

Kuopion Kolmisopen risteystä ja ramppia lähestyessä matkanjohtaja sanoi, että linja-autossa alkoi nousta paniikki, koska risteystä lähestyttiin liian kovaa vauhtia.

– Olin jo päättänyt etukäteen, että perillä Rauhalahdessa soitan Kemin liikenteelle, että haluamme toisen kuljettajan paluumatkalle. Päätin, että tämän kuskin kyydissä emme palaa takaisin. En sitten koskaan ehtinyt sitä puhelua soittaa, kun tapahtui mitä tapahtui.

Linja-auto ajoi poistui moottoritieltä liittymästä, törmäsi viiteen henkilöautoon ja putosi sillalta junaradalle. Bussi oli tullut liittymään huomattavasti kovempaa vauhtia kuin risteysalueella tulisi ajaa.

Linja-auto putosi turmassa noin 7–10 metrin matkan kyljelleen.

Matkanjohtajan mukaan on täysin epäselvää, miksi onnettomuus tapahtui. Hän ihmetteli koko matkan ajan sitä, miksi kuljettaja ajoi niin kovaa, vaikka mitään kiirettä perille ei ollut.

– Rampille olisi pitänyt hiljentää paljon aikaisemmin. Autot risteyksessä lähestyivät ja vauhti oli kova. Siitä sitten mentiin rotvallin yli risteykseen ja kuski huusi, että jarrut meni. Kyllä hän ihan hereillä oli, mutta en tiedä mikä häntä vaivasi, mies kertoi.

Lue myös:

    Uusimmat