Turkka lähetyksessä: Pojat olivat aivan eksyksissä
Ilkka Turkka kertoi torstain Studio55.fi-lähetyksessä, kuinka hänen tekemänsä hyväntekeväisyystyö on vaikuttanut konkreettisesti hänen auttamiensa nuorten elämään.
Myös kirkkoherrana toiminut Ilkka Turkka innostui lastenkodeissa työskennelleen poikansa kautta mahdollisuudesta tarjota ohjattua harrastustoimintaa sellaisille nuorille, joille se ei muuten olisi mahdollista.
He pistivät pystyyn jääkiekkojoukkueen, jossa harrastaminen oli nuorille ilmaista. Ensimmäiset 17 poikaa aloittivat pelaamisen keväällä 1996.
− Pojat olivat aivan eksyksissä, Turkka muisteli ohjelmassa.
Kun heitä yritti kutsua esiin pillin avulla, joukkio hajaantui. Pojat eivät myöskään esimerkiksi osanneet jonottaa.
Noiden poikien kanssa urheiluharrastus ja erilaiset leirikoulut jatkuivat 12 vuotta. He kaikki selvisivät läpi peruskoulusta ja ovat nyt töissä tai opiskelemassa. Turkka on ylpeä, että näistä miehistä ei tullut ajelehtijoita.
Klikkaa kuvaa ja katso päivän ohjelmasta myös, miksi Turkka kohtasi vastustusta uskonnollisessa työssään.
Uusimmat
-
08:18
Inflaatio hidastui toukokuussa – ruoka kallistui eniten
-
07:58
Suora lähetys kello 8.05: Puheenjohtajat kommentoivat hallitusneuvotteluja Säätytalolla
-
07:54
Florida Panthersin yllättämä NHL-seura palkkasi uuden seurapomon
-
07:21
Sauli Niinistö matkaa Brasiliaan ja tapaa maan presidentin
-
07:01
Suomen tuntematon urheilusuuruus palaa maajoukkuepaitaan – "Jäämies" noussut lajilegendaksi maailmalla
-
06:57
Venäjä jatkoi ilmaiskuja Kiovaan, kolmen ihmisen kerrotaan kuolleen – MTV seuraa sotaa
-
06:55
Ismo Alangon bändikaverit tekivät aikoinaan Zen Cafén jäsenille festarikepposen: "Siitä tuli kallis lasku"
-
06:45
Millaiset tekijät vaikuttavat koiran luonteeseen? Rotu ei määritä kaikkea
-
06:39
Sevilla palasi taas Eurooppa-liigan valtiaaksi – pettynyt Jose Mourinho kohahdutti tempullaan
-
06:30
Hyundai-pomolta maukas viesti Teemu Suniselle? "Tärkeä osa tiimiämme nyt ja tulevaisuudessa"
-
06:08
Asiantuntija ei usko puheisiin "Putinin kokin" vallankaappausaikeista: "Hän ei ole sotapäällikkö"
-
06:01
SM-liigan sensaatiomestari turmion tiellä: Johtoporras pakenee ja pelaajat välttelevät – Sihvonen: "Ei kenenkään käsissä"
-
06:00
Kesän leväennuste: Lämmin ja tyyni sää voi kasvattaa sinileväkukinnat voimakkaiksi
-
05:44
Ravintola-ala: Valtaosa ulkomaisista työntekijöistä tienaa alle 1 600 euroa – tässä syy
-
05:34
Yksityisen sosiaalipalvelualan lakko laajenee tänään
-
05:33
Kolmevuotias lapsi rimpuili rattaissa, äiti läimi avokämmenellä, kiroili ja karjui – sivullinen soitti hätäkeskukseen
-
05:20
Edustajainhuone hyväksyi Yhdysvaltain velkakaton nostamista koskevan sopimuksen
-
22:43
EU-parlamentti haluaa estää Unkarilta EU-puheenjohtajuuden ensi vuonna – "Viktor Orban näyttää yhä elävän kuvitelmassa..."
-
22:32
Onko sähköpotkulaudoilla ikärajaa?
-
22:14
Hallitusneuvottelujen sopua ulko- ja turvallisuuspolitiikasta hiertää enää kiista kehitysyhteistyön leikkauksista
-
Lataa lisää