Mainos

Turkin järistyksessä yli 370 kuollutta

Ainakin 374 ihmistä on saanut surmansa Luoteis-Turkin toissapäiväisessä maanjäristyksessä. Loukkaantuneita on 2.923, kertoo Turkin terveysministeri Osman Durmus uutistoimisto Anatolian välittämässä lausunnossa.
Järistyksessä eloonjääneiden etsintätyöt jatkuvat yhä kiivaammin. Ulkomailta on tullut pelastusryhmiä järistysalueelle. Ainakin viisi ihmistä on kaivettu vielä lauantai-iltana elossa esiin raunioista. Sortuneiden talojen alle pelastuneet joutuivat odottamaan apua jopa yli 30 tuntia.
Raunioissa pelätään olevan vielä kymmeniä ihmisiä.
Perjantai-iltaisen maanjäristyksen keskus oli Düzcen kaupungissa, vain sadan kilometrin etäisyydellä elokuussa sattuneen tuhoisan maanjäristyksen keskuksesta. Järistyksen voimakkuus oli 7,2 richteriä, joten se oli lähes yhtä voimakas kuin edellinen maanjäristys, joka surmasi yli 17.000 ihmistä.

Turkin maanjäristys 12.11.1999

Järistys vavisutti myös Istanbulia, jossa Etyjin johtajat kokoontuvat vajaan viikon kuluttua, ja se tuntui myös Izmirissä ja Ankarassa saakka. Metsäinen ja kukkulainen Bolun maakunta sijaitsee elokuisen maanjäristyksen tuhoalueen laitamilla.
(MTV3-Reuters-AFP)

Järistyksen keskus oli melko harvaan asutulla alueella, mikä säästi ihmishenkiä. Anu Kuistialan juttu Seitsemän uutisissa. (1.30)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.