"Turbulenssi on äärimmäisen vaarallinen tilanne" ja muut harhaluulot lentämisestä
Miten vaarallista lentäminen todella on? Selvitimme vastaukset yleisiin kysymyksiin.
MTV Lifestyle listasi yleiset lentopelon aiheet ja vastaukset niihin.
Jos lentokoneen moottori sammuu ilmassa, mitään ei ole tehtävissä
Ei. Kone voi liukua lentokorkeudessaan jopa 160 kilometriä myös ilman moottoreita. Lentokone ei putoa taivaalta kuin kivi, sillä se on suunniteltu äärimmäisen aerodynaamiseksi.
Moottorit saatetaan myös sammuttaa lennon aikana tarkoituksella. Kone voi esimerkiksi liukua laskeutumistilanteeseen minimitehoilla.
Turbulenssi on hyvin vaarallinen tilanne
Ei. Turbulenssi on ärsyttävä tilanne, muttei sinänsä vaaraksi. Sitä pidetäänkin lentäjien piirissä enemmän mukavuushaittana.
Turbulenssin aikana lentäjä ei siis taistele ohjaamossa raivokkaasti ohjainten kanssa – joskus turbulenssi hoituu vain autopilotin avustuksella!
Turbulenssissa kone heittelehtii satoja metrejä ylös ja alas
Ei. Matkustaja, varsinkin pelokas matkustaja, tuntee koneen liikkeet yleensä liioitellusti.
Turbulenssi voi tuntua siltä, että kone putoaa yllättäen satoja metrejä alaspäin. Todellisuudessa kyse on vain muutamista metreistä. Matkustaja kokee tavallisesti myös nousun ja laskun rajumpina kuin ne oikeasti ovat.
Lentäminen on hyvin vaarallista
Ei ole. Esimerkiksi autolla ajamiseen liittyy enemmän riskejä.
Yhdysvalloissa riski joutua auto-onnettomuuteen vuosina 1999–2003 oli 1:7700 – siis yksi ihminen 7700:sta. Riski joutua lento-onnettomuuteen oli 1:2 067 000.
The National Highway Traffic Safety Administrationin tilastot vuodelta 2008 kertovat, että auto-onnettomuuksissa kuoli 1,27 henkeä sataa miljoonaa ajokilometriä kohti.
Vuodelle 2008 tilastoja koonneen The National Transportation Safety Boardin mukaan lento-onnettomuuksia tapahtui tilastointiaikana 20 kappaletta. Tästä ei tule edes yhtä onnettomuutta sataa miljoonaa lentokilometriä kohti – itseasiassa luku on hyvin lähellä nollaa. Onnettomuuksissa ei kuollut kukaan.
Lento-onnettomuuksia tapahtuu todella paljon koko ajan
Ei. Lentäminen vaikuttaa vaaralliselta, koska onnettomuudet ovat yleensä tuhoisia, ja ne saavat paljon aikaa mediassa.
Ihmiset yleensä pelkäävät enemmän onnettomuuksia, jotka ovat massiivisia ja sijoittuvat yhteen paikkaan. Harva pelkää auto-onnettomuutta päivittäin, koska auto-onnettomuudet sijoittuvat ympäri maailmaa ja koskettavat vain muutamia ihmisiä kerrallaan. Lento-onnettomuus voi sen sijaan koskettaa kokonaisen maan kansaa syvästi.
Kyse on myös siitä, miten onnettomuuksien määrä lasketaan.
Jos lasketaan onnettomuuksissa menehtyneiden henkilöiden määrän vuosikeskiarvoa, eikä tilastoitavina vuosina tapahdu yhtään onnettomuutta, tilasto näyttää luonnollisesti nollaa. Jos tilastoitavina vuosina tapahtuu hyvin tuhoisa onnettomuus, yhtäkkiä tilastot näyttävätkin synkiltä.
Esimerkiksi vuoden 2013 Air Asianan onnettomuus San Franciscossa oli ensimmäinen henkiä vaatinut suuren lentoyhtiön onnettomuus sitten vuoden 2001.
Teknistä kehitystä tapahtuu myös koko ajan, ja monia turvallisuuteen vaikuttavia edistysaskeleita otetaan jatkuvasti.
Joillekin lentokentille on vaarallista laskeutua
Ei. Osa lentokentistä vaatii sijaintinsa suhteen erilaista laskeutumissuunnitelmaa, mutta vaaraa lentokentistä ei koulutetulle pilotille ole.
Salamointi on lentokoneelle vaaratekijä
Asiantuntijan mukaan salama ei ole lentokoneille uhka.
Lähteet: Anxietyreliefsolutions.com, Businessinsider, Dailymail.co.uk, Pbs.org, USAtoday.com, Cracked.com
Artikkelia korjattu 30.3.2015 kello 15.41: moottoria ei sammuteta kokonaan liu'uttaessa laskeutumistilanteeseen.
Uusimmat
-
00:02
Juhlinta yltynyt monin paikoin levottomaksi: Poliisi alkanut tyhjentää puistoja – MTV Uutiset seuraa päättäjäisviikonlopun juhlintaa
-
22:46
Helsingissä roihuaa kaksi isoa tulipaloa: Suuri määrä kalustoa sammutustöissä
-
22:16
Lähde: Jarmo Kekäläinen palkkasi kohuvalmentajan
-
22:16
Tällä rivillä olisi voittanut loton 3 000 000 euron potin: Ensi viikolla potti kohoaa 4 000 000 euroon
-
22:04
Sofi Oksanen muistelee lämmöllä Kaija Saariahoa: "Hän oli huikea esikuva nuorille taiteilijoille"
-
21:57
Vastoinkäymiset päihittivät Sebastien Ogierin, mestarikuski paljasti ulosajonsa syyn – "Oli liian myöhäistä"
-
21:48
Biden allekirjoittanut velkakattoa koskevan lain: "Vältimme taloudellisen romahduksen"
-
21:43
Real Madrid näytti floppihankinnalle ovea
-
21:43
Laulujoutsenen järjestämä "ratsia" pysäytti Reijon mökkimatkan – lintuharrastaja äimistyi "liikennepoliisista": "En ole moista ennen nähnyt"
-
21:37
Esapekka Lappi kuittasi tallimääräyskysymyksen nasevasti, karut olosuhteet löivät ällikällä – "Ei pystynyt käsittämään"
-
21:16
Max Verstappen ylivoimaisesti paalupaikalle – Charles Leclerciltä täysi sukellus
-
21:14
Venäjän armeijaan yhdistettyjä Z-symboleja ilmestyi Hietaniemen puihin Helsingissä – "Järkyttävä mielenilmaus"
-
21:13
Hongkongissa otettu kiinni useita Tiananmenin verilöylyn muistopäivän takia: "Kumouksellista käytöstä"
-
21:09
Sebastien Ogierilla painajaismainen päivä – tähtikuski sai nuhtelut toiminnastaan
-
20:35
Ukrainalainen komentaja: Venäjän "mittavat tappiot" Bahmutin lähistöllä jatkuvat – MTV seuraa sotaa
-
20:29
Yhdysvaltalaiskonservatiivien läpi ajamalla lailla yllättävä seuraus: Raamattu kiellettiin utahilaiskouluissa, perusteluna "vulgaarisuus ja väkivalta"
-
20:28
Paulus, 27, haki Love Islandiin siskonsa innoittamana – näin hän ajattelee ohjelman mukana tulevasta näkyvyydestä: "Jos nyt jotakin hölmöä sattuu tekemään..."
-
20:17
Onko tässä paras tapa sitoa kengännauhat? Lääkärin videosta somehitti – "Ei koskaan löysty"
-
20:14
Esapekka Lapilta tärkeää tiimityötä, Sebastien Ogier ajoi ulos – näin Sardinian MM-rallin lauantai eteni
-
20:11
Erdogan vannoi virkavalansa – aukeaako Ruotsin Nato-solmu vihdoin?
-
Lataa lisää