Mainos

Tupakointi voi vaarantaa tietokoneen takuun

Kaikkihan tietävät tupakoinnin terveysriskit, mutta tiesitkö tupakoinnin olevan mahdollisesti vaarallista myös tietokoneen takuuta ajatellen? Consumerist -verkkolehti kertoo lehden tietoon tulleista kahdesta tapauksesta Yhdysvalloissa.

Asiasta valittaneiden henkilöiden väitteiden mukaan Apple oli mitätöinyt tuotteensa takuut "passiivisen tupakoinnin vaaroihin" vedoten. Koska koneet olivat altistuneet tupakan savulle oli huollon työntekijöiden katsottu altistuvan terveydelle haitallisesti savulle, joten huollossa oli kieltäydytty avaamasta konetta.

Kummassakin tapauksessa oli asiasta väitteiden mukaan valitettu Applen johtajan toimistoon asti, mutta turhaan.

Consumerist -lehti kertoo yrittäneensä saada tapauksiin liittyen vastauksia Applen tiedotusosastolta. Lehti ei ole kuitenkaan saanut vastausta kuukausien odottelunkaan jälkeen.

Väitteen mukaan toisessa tapauksessa tietokoneen korjauksen sanottiin olevan kannattamatonta tupakan savusta aiheutuneen tervan johdosta. Asiasta valittanut henkilö sanoi koneen olleen vain kaksi vuotta vanha.

Consumerist -lehti kertoo olevansa eniten utelias kuulemaan kuinka suuren riskin savu aiheuttaisi koneelle ja miksi asiasta ei ole mainintaa takuusopimuksessa.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.