Tuomisen analyysi: 3-3-1

Sebastien Ogier vauhdissa Kreikan MM-rallissa.
Sebastien Ogier vauhdissa Kreikan MM-rallissa.
Julkaistu 19.06.2011 16:57

Kyseessä ei ole mikä tahansa numerosarja. Siinä on mainittu tämän vuoden voitot järjestyksessä Loeb, Ogier, Hirvonen. Muilla ei ole ollut niihin karkeloihin asiaa.

Vaikka MM-sarjan kärkikaksikko onkin sama kuin tässä nyt viime aikoina on totuttu, niin silti muutama asia on päässyt yllättämään. Ne ovat mielestäni:

a) Hirvosella vain yksi voitto
b) Latvalalla ei yhtään voittoa
c) Ogierilla jo kolme voittoa

Hirvosen taistelu mestaruudesta vaikeutuu kisa kisalta. Tätä samaa virttä ollaan veisattu nyt viime vuodet. Tottahan se on, että mestaruuteen tarvitaan kisojen voittoja ja sellaista Loebin haastamista mitä Ogier esittää. Tottakai tämän tietää myös Hirvonen itse ja yrittää aina parhaansa. Jyväskylässä tähän on taas mahdollisuus, mutta silloin on ihan oikeasti onnistuttava.

Latvalan vauhti on ollut kauden aikana kohdallaan, mutta nyt pohjalaisen yllä leijuu kohtalaisen synkät pilvet. Kreikassa Fiesta oli korjaamolla yhtenään, mutta auton toimiessa syntyi myös muutamat pohjat. Latvala kirjasi EK:n parhaan ajan viidesti nimiinsä. Mutta kuka olisi uskonut, ettei kauden tässä vaiheessa voittoja ole vielä yhtään? En minä ainakaan.

Sebastien Ogier on sen sijaan yllättänyt Loebin täysin. Mestarin pasmat alkavat sekoittua pahan kerran. Ogier on noussut yllättävän nopeasti jopa potentiaaliseksi mestariehdokkaasti jo tänä vuonna. Huomioitavaa on myös se, että hän nousi nyt Kreikan voitollaan Latvalan ohi osakilpailuvoittojen määrässä. Osakilpailumäärät ovat seuraavat: Latvala 99 ja Ogier 40. Voitot menevät ranskalaiselle lukemin 5-4.

Ja kuten jo perjantain jälkeen ennakoin, niin Petter Solbergin vauhti hiipui täysin. Perjantaina syntyi neljät pohjat ja kahdesti hän oli toinen. Sen jälkeen yhdelläkään EK:lla ei tullut aikaa kolmen parhaan joukkoon. Kulissien takana Petter harmittelee tehojen katoamista näissä tilanteissa, mutta joutuu sen asiakaskuljettajana hyväksymään. Palkkaa nauttivat eivät yksinkertaisesti voi hävitä maksavalle kuljettajalle.