Tuomioja kummastelee tietämättömyyttä vaalirahojen alkuperästä

SDP:n puheenjohtajaehdokas Erkki Tuomioja kummastelee poliitikkojen tietämättömyyttä vaalirahoituksensa alkuperästä. Tuomioja kirjoittaa nettisivuillaan toivovansa, että kohu johtaa lainsäädännön tiukennukseen.

Muun muassa pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ja usea muukin poliitikko on selittänyt, että he eivät tunne saamansa vaalituen tarkkaa alkuperää.

- Jos se ei ole totta ovat tätä väittäneet ansaitusti liisterissä, mutta kuinka paljon parempi on tilanne jos se on totta? On yhtä suuri ajattelemattomuus olla ottamatta selvää, mistä raha on peräisin. Pimeä rahahan voi olla peräisin vaikka mafialta, huumekauppiailta, asevälittäjiltä tai keneltä tahansa, joka voisi vaikka käyttää uhkaa alkuperän paljastamisesta kiristämiseen, Tuomioja kummastelee.

Nykymenoa voidaan Tuomiojan mielestä kuitenkin pitää melko viattomana, verrattuna siihen minkälaista puoluerahoitus oli 1950- ja 60-luvulla.

Tuomioja hämmästelee myös median lepsuutta vaalirahoituksen selvittelyssä. Ilmoituksiin olisi pitänyt puuttua jo vuosi sitten.

- Yksikään tiedotusväline ei myöskään ole edes pistokokeen luonteisesti välittänyt laskea sitä, voivatko kaikkien ehdokkaiden vaalikampanjansa kokonaismenoiksi ilmoittamat summat todella pitää paikkansa, Tuomioja moittii.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat