Tuntuuko, ettet koskaan pääse yli erosta? Tutkimus paljastaa hyviä uutisia

Rakkaan näkeminen aiheuttaa aivoissa "dopamiinireivit", minkä vuoksi voi tuntua sitä, että eksästä on vaikea päästä yli, kertoo tammikuussa julkaistu amerikkalaistutkimus. Toisaalta nekin juhlat loppuvat aikanaan, joten entisestä kullanmurusta on mahdollista päästä yli.

Tutkijat ovat saaneet selville, mikä on biologinen syy sille, että emme kerta kaikkiaan saa tarpeeksemme kumppanimme seurasta. Samainen tutkimus on selvittänyt, miten tämän tunteen saa taltutettua, kertoo New York Post.

Tutkimuksen tekoa johtanut Zoe Donaldson, apulaisprofessori Coloradon yliopistosta, kertoi havainnoista EurekAlert-tiedesivustolla tammikuussa.

Current Biology -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa asia kuvailtiin niin, että jotkut ihmiset jättävät "ainutlaatuisen kemiallisen jäljen aivoihimme". Se saa meidät syttymään ja haluamaan lisää, mikä on samanlainen ilmiö kuin huumeissa.

Näin tutkimus tehtiin

Tutkijaryhmä tarkasteli preeriamyyrien aivoja. Kyseiselle lajille monogamiset suhteet ovat tyypillisiä.

Preeriamyyrät muodostavat tyypillisesti pitkäaikaisen suhteen kumppaniinsa, jakavat asuinpaikan ja kasvattavat jälkikasvuaan yhdessä. Ne kokevat suruun verrattavaa tunnetta, kun menettävät kumppaninsa.

Tutkijat erottivat myyrät kumppaneistaan ja satunnaisista myyristä testatakseen, miten niiden aivot reagoivat, kun jälleennäkemisen hetki koitti.

"Valotikut" syttyivät

Kun aivot havaitsivat hieman dopamiinia, ne "syttyivät kuin valotikku". Mutta kun myyrät saivat jälleen olla kumppaninsa kanssa, niiden aivoissa käynnistyivät suorastaan "reivit" ja "valobileet" jatkuivat, kun ne kuhertelivat.

Kuitenkin kun myyrät asetettiin yhteen vieraan kanssa, niiden sisäinen "valotikku" himmeni.

– Ihmisinä koko sosiaalinen maailmamme on pohjimmiltaan määritelty eriasteisella valikoivalla halulla olla vuorovaikutuksessa eri ihmisten kanssa, oli kyse romanttisesta kumppanista tai läheisistä ystävistä, Donaldson sanoi.

– Tutkimus viittaa siihen, että tietyt ihmiset jättävät aivoihin ainutlaatuisen kemiallisen jäljen, joka saa meidät säilyttämään nämä siteet ajan myötä.

Tutkimus osoitti, että jälleennäkeminen oman rakkaan kanssa sai aikaan toimintaa aivojen accumbens-tumakkeessa. Tämä aivojen alue on vastuussa siitä, että ihminen motivoituu etsimään kaikenlaisia palkintoja.

– Tämä viittaa siihen, että sen lisäksi, että dopamiini on tärkeässä roolissa motivoimassa meitä kumppanin etsinnässä, palkitsemiskeskuksessamme myös virtaa itse asiassa enemmän dopamiinia ollessamme kumppanimme kanssa kuin silloin, kun olemme ventovieraiden seurassa, tutkimuksen teossa mukana ollut Anne Pierce kertoi

Accumbends-tumake tuottaa mielihyvää tuottavaa välittäjäaine dopamiinia, kertoo Aivoliitto sivuillaan. Se on mantelitumakkeen ohella osa aivojen palkkiojärjestelmää.

Ajan myötä dopamiiniryöppy hiipuu

Mutta älä huoli, aika parantaa haavat, jopa sydänsurut.

Toisessa kokeessa havaittiin, että dopamiiniryöppy hälveni ajan myötä. Tutkijat erottivat myyrät kumppaneistaan neljäksi viikoksi ja havaitsivat, että kumppanin näkemisestä alussa seurannut dopamiinipiikki hiipui vähitellen.

Heidän aivonsa vain tunnistivat rakkaat kuten mitkä tahansa muutkin myyrät. 

– Pidämme tätä eräänlaisena aivojen nollautumisena, jonka ansiosta eläin voi jatkaa eteenpäin ja mahdollisesti muodostaa toisen uuden siteen, sanoi Donaldson.

Joten usko ystäviäsi: tarvitset vain aikaa, että pääset yli eksästäsi.

Katso myös video: Näissä asennoissa suomalaiset sekstailevat mieluiten

Näissä asennoissa suomalaiset sekstailevat mieluiten 4:08
Seksimyytit-jaksossa selvitettiin seksiasentomieltymyksiä.

Lue myös:

    Uusimmat