Suomessa on kehitetty kiinnostava uusi materiaali.
Suomalainen startup-yritys on kehittänyt ratkaisun kertakäyttövaippojen aiheuttamiin ympäristöongelmiin. Yritys on kaupallistamassa selluloosapohjaista imumateriaalia, jolla voitaisi korvata nykyisin vaipoissa ja terveyssiteissä käytössä olevat öljypohjaiset imumateraalit, joista syntyy mikromuovipäästöjä.
Yritysidea sai alkunsa oman lapsen syntymästä.
– Vuonna 2017 kun esikoinen syntyi, huomasin, että miten paljon niitä vaippoja kulutetaan, ja halusin löytää ekologisemman vaihtoehdon.
– Sitten totesin, että niitä ei oikein löydy. Kun Elea syntyi 2019, tuli jotenkin sellainen vakaumus, että tähän pitää löytää ratkaisu, muistelee Tatu Miettinen Elea & Lili -yrityksestä alkuperäisen idean syntymistä.
Firman nimikin tuli tyttäriltä.
– Tämä on kahden isän perustama yritys. Nimi lähti tyttärien nimistä ja tavallaan se kuvastaa merkityksellisyyttä, että tätä tehdään seuraaville sukupolville ja kohti parempaa huomista, huomauttaa Miettinen.
Biohajoava ja biopohjainen materiaali
Alkoi ympäristöystävällisen superimukykyisen materiaalin kehitystyö teknologian tutkimuskeskus VTT:n tuella.
– Tämä materiaali itsessään on selluloosaa, johon me teemme oman käsittelyn, jotta saadaan imukykyä kasvatettua merkittävästi, sanoo Elea & Lilin teknologiajohtaja Miika Nikinmaa.
Uusi biopohjainen materiaali on lisäksi biohajoava.

40 miljoonaa tonnia vaippajätettä
Yleensä kertakäyttövaipoissa ja terveyssiteissä käytetään öljypohjaisia imumateriaaleja, jotka luontoon päätyessään tuottavat mikromuovipäästöjä ja muovijätettä.
– Puolet maailman vaipoista päätyy kaatopaikoille, 10-15 prosenttia poltetaan ja loppu melkein 40 prosenttia päätyy luontoon, laskee Miettinen.
Maailman talousfoorumin mukaan kertakäyttövaipoista kertyy vuosittain lähes 40 miljoonaa tonnia jätettä.
Yksi lapsi käyttää 4000-6000 vaippaa ennen kuin oppii kuivaksi. Maailmassa tuotetaan 170 miljardia vaippaa vuodessa.
Ensimmäiset tuotteet markkinoille 2027
Elea & Lili haluaa ratkaista vaippavuorien aiheuttaman ympäristöongelman.
Tavoitteena on saada mikromuovittomat ja biohajoavat vaipat markkinoille Yhdysvalloissa ensi vuoden lopulla ja terveyssiteet seuraavana vuonna.
– Yhdysvalloissa markkina on suuri ja siellä ihmiset käyttävät hygieniapuolella tosi paljon rahaa, perustelee Miettinen aloittamista Yhdysvaltain markkinoilta.

Tuotantolaitos sellutehtaan kylkeen
Omaa vaippatehdasta ei ole tarkoitus rakentaa, mutta jonkin sellutehtaan kanssa pyritään yhteistyöhön.
– Selluloosatehdasta ei rakenneta, mutta selluloosasuperabsorbentti integraatio on tarkoitus sellutehtaan kylkeen tässä muutaman vuoden päästä rakentaa, kertoo Miettinen.
Yhteistyökumppanin toivotaan löytyvän Suomesta.
– Siihen pyritään. Suomi on puutalouden edelläkävijämaa ja meidän tavoitteena on, että investoinnit loppukädessä päätyisivät Suomeen, vahvistaa Miettinen.
Käyttöä myös maataloudessa
Selluloosapohjaiselle imumateriaalille on käyttöä myös maataloudessa, jossa superimukykyisiä materiaaleja käytetään pitämään maaperä kosteana.
– Maataloudessa superimukykyisiä materiaaleja käytetään lähinnä puuvartisten kasvien viljelyyn ja varsinkin, kun taimia istutetaan.
– Pyrimme tuomaan markkinoille vaihtoehdon, jossa imumateriaali hajoaisi kasvin kasvaessa maassa eikä jäisi pysyviä ympäristövaikutuksia, selittää Nikinmaa.
Tähän mennessä Elea & Lili on kerännyt rahoitusta lähes 3 miljoonaa euroa.
