Viisivuotias Meea teki lähimetsästä löydön, joka hämmästytti kokenuttakin sienestäjää.
Salolainen Jalosen perhe löysi valtavan kantarellin lähimetsästään. Kokoa keltaisella jättiläisellä oli 19 senttiä leveyttä, 18 senttiä korkeutta ja painoa 155 grammaa.
Kunnian löytämiseen ja poimimiseen sai isä Mikko Jalosen viisivuotias tytär Meea Jalonen.

Puhelimessa hän kertoo, että jättikantarellin löytäminen oli kivaa.
Perheenisä kertoo, että he olivat jo aiemmin kolmesti tai neljästi kiertäneet tutut sienimaastot, mutta jostain syystä kyseinen sieni oli jäänyt huomaamatta.
– Se oli kuusen alla, saanut siellä rauhassa kasvaa.
Kumma, ettei kukaan muu sitä onnistunut löytämään, sillä Mikko kertoo, että samoilla apajilla liikkuu myös muitakin sienestäjiä.
Lue myös: Saimi Hoyer nimeää tämän syksyn sienihitit – yhtä on löytynyt valtavasti
Ennätyskantarelli
Kokeneemmalle sienestäjälle Mikko Jaloselle 19-senttinen kantarelli oli ennätys. Viime kesänä päästiin jo liki, kun maastossa pilkotti 16-senttinen kantarelli.
– Mutta tämä oli jo sitten ihan eri luokkaa. Ikinä tullut tuommoista vastaan. Aika harvinainen, sillä tosi paljon siellä metsässä liikutaan.

Jalonen itse on sienestänyt pienestä pitäen ja samanlaista tapaa on siirretty myös jälkipolvelle. Meea kuulemma tulee aina mielellään metsään mukaan.
– Pitkiäkin matkoja kulkee meidän kanssa. Reipas sienestäjä, kehuu isä.
Ensimmäisenä löydöstä uutisoineelle Turun Sanomille Jalonen kertoi eilen, että jättiläiskantarellista valmistetaan herkullinen kastike omalla reseptillä. Mahtoikohan kastikkeesta tulla erinomainen? Vielä maanantaina kastikkeen äärelle ei oltu kuitenkaan päästy, perheenisä kertoi puhelimessa, joten herkutteluhetket ovat vielä tuloillaan.
Nappaa resepti: Kantarelli-pekonipasta
Seuraavaksi suppilovahveroapajille
Jalosten sienestys jatkuu muiden sienien parissa.
– Nyt alkaa suppilovahverot olemaan varmaan parhaimmillaan.
Jalosen mukaan suppilovahveroiden poimimisessa ei kannata kuitenkaan hätäillä. Sienet säilyvät hänen mukaansa paremmin, kun ne ovat ehtineet saada metsässä kylmää ennen poimimista.
Jalonen myy myös itse sieniä torilla ja on saanut huomata, että valistuneimmat sieniostajat eivät vielä alkusyksystä avaa kukkaronsa nyörejä suppilovahverokaupoilla.
