Mainos

TT Tieto pyysi selvitystä tietovuoto-epäilystä

Tietotekniikkayhtiö TT Tieto on pyytänyt Rahoitustarkastusta selvittämään, onko Tiedon ja postin tämän kuun puolivälissä julkistamasta yhteistyöhankkeesta vuotanut tietoja ulos ennen aikojaan. Yritys kertoo, että sen omien tutkimusten perusteella ei ole syytä epäillä tietovuotoa. Se on silti pyytänyt rahoitustarkastusta vielä selvittämään asian.

Epäily sisäpiiritietojen vuotamisesta esitettiin eilen Hufvudstadsbladetissa. Lehden mukaan pörssipiireissä liikkuu huhuja, että joku Tiedon johtajista olisi myynyt tiedon tulevasta kaupasta. Lehden arvion mukaan tuleva kauppa olisi vuodettu silloin, kun Tiedon osake maksoi 230-240 markkaa. Tiedon ja Suomen PT yhteishankkeen julkistamisen jälkeen osakkeen hinta nousi päälle 300 markan. Yhtiön osake kallistui jo ennen kaupan julkituloa.

Lokakuun puolivälissä valtio myi Tiedon osakkeet PT Suomelle. Samalla Tieto osti valtaosan PT Suomen omistamasta Avancerista, joka on erikoistunut tele- ja postitoimen, viestinnän, kuljetusten ja logistiikan tietojenkäsittelyratkaisuihin.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.