Mainos

Tsekin tv-kiista laajenee

Tsekin television johtajakiista on laajentunut lakoksi ja suurmielenosoitukseksi. Tuhannet mielenosoittajat marssivat tänään Prahan keskustassa tukemassa lakkoilevia televisiotoimittajia. Tavoitteena on kaataa Tsekin yleisradion poliittinen johto, jonka väitetään ajavan suurimpien puolueiden asiaa.

Mielenosoittajat vaativat maahan puolueista riippumatonta uutisvälitystä. Jo kaksi viikkoa jatkunut kiista muuttui vakavammaksi maanantaina, kun tv:n henkilökunta julisti olevansa lakossa. Ensimmäinen suuri mielenosoitus alkoi Prahassa ja kahdessa muussa kaupungissa iltakuudelta. Nyt kiista on saamassa hallitusta huojuttavat mittasuhteet.

Kiistelty tv-johtaja Jiri Hodac

Tsekissä, niinkuin Suomessa ja yleensä muissakin maissa, yleisradion johdon valitsee parlamentti, käytännössä suurimmat puolueet. Aika-ajoin kuullaan syytteitä hallituksen suosimisesta. Tsekeissä kiista kiehahti yli kun yleisradion uusi pääjohtaja Jiri Hodac aloitti reippaat uudistuksensa. 30 epämieluista toimittajaa sai potkut, osa sai rikossyytteeitä. Mutta kyse ei ollut pelkistä työpaikoista vaan suurpuolueiden suosimisesta, sananvapaudesta ja todellisesta demokratiasta, vakuuttavat toimittajat.

Presidentti Vaclav Havel ilmoittaa tukevansa lakkolaisia. Mielipidetiedustelussa lähes 90 % tsekeistä vaati pääjohtajan eroa. Hallitus valmistelee yleisradion hallintoneuvostolle uutta kokoonpanoa: puoluepamput vaihtuisivat riippumattomiksi kulttuurihenkilöiksi.

Tänään kiista sai jo kansainväliset mittasuhteet. Sataa maata edustava toimittajajärjestö IFJ valitti EU-komissiolle, joka ilmoitti tutkivansa asian - vakavimmillaan tv-johtajan rekrytointipolitiikka tulkitaan demokratiaa loukkaavaksi ja sanavapautta rajoittavaksi ja se riittäisi hidastamaan Tsekin pääsyä Euroopan Unioniin.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.