Trafi vastaa: Romuauton ostaminen palkkioalennuksen toivossa – sallittua vai ei?

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin tietojohtaja Juha Kenraali kommentoi MTV Autojen aikaisemmin uutisoimaa tapausta, jossa autoa ostaneelle miehelle oli tarjottu mahdollisuutta ostaa romuauto, ja siitä saadun romutustodistuksen avulla saada alennusta uudesta autosta.

Juha Kenraali uskoo, että erikoisen menettelyehdotuksen kohteeksi osunut mies oli huolestunut erityisesti lyhyen autonomistusajan takia.

– Me emme ota kantaa sinänsä, että kuinka kauan henkilö on omistanut sen romutettavan auton, kunhan hän on omistanut sen ennen kuin sen romuttaa, ja sitten ostaa uuden auton, Kenraali sanoo.

Omistusajalla ei merkitystä

Omistusajalla, oli se sitten viikko tai 10 vuotta, ei siis ole romutuspalkkion kannalta väliä ja automyyjän ehdottama menettely hyväksyttävää.

– Se on kyllä ihan laissa siinä mielessä sallittu. Tai sanotaan näin päin, että me täältä viranomaisnäkökulmasta sanomme, että ei se ole kiellettyäkään.

Myös Kilpailu- ja kuluttajavirastosta kerrotaan, että menettely ei aiheuta ongelmia kuluttajalle.

Omistusajan rajaamista oli Kenraalin mukaan harkittu, mutta sitä ei nähty tarpeelliseksi toimenpiteeksi romutuspalkkiokokeilun aikana.

– Oleellistahan on, että me saamme paljon autoja (kierrätettäviksi), jotka ovat romutusvaiheessa, sinne viralliseen kierrätyspisteeseen ja toisaalta sitten tilalle liikenteeseen mahdollisimman vähäpäästöisiä autoja.

Kenraali sanoo, että palkkiokampanjalla ei ole tavoiteltu tilannetta, jossa suuri osa romutukseen palkkiomenettelyn kautta päätyvistä autoista tulisi autokauppojen varastoista. Hän uskookin, että valtaosa kierrätykseen romutuspalkkion ansiosta päätyvistä autoista on muunlaisia tapauksia.

Lue myös:

    Uusimmat