Mainos
UCL

Kaikki ottelut suorana C Moressa

Katso lisää

Tottenhamin päävalmentaja vaihtamassa maisemia? – "Voisin kuvitella tekeväni jotakin uutta"

1:33
Belgialaispuolustaja Jan Vertonghen loukkaantui pääpallossa Tottenhamin ja Ajaxin välisessä ensimmäisessä osaottelussa.

Tottenhamin päävalmentaja Mauricio Pochettino on vihjannut, että voisi siirtyä pois valmentajan pestistään, mikäli joukkue voittaa Mestarien liigan tällä kaudella.

Viiden edellisen vuoden aikana Tottenham on Pochettinon valmennuksessa vakiinnuttanut paikkansa yhtenä sarjan kärkijoukkueena Valioliigassa. Mestarien liigassa Tottenham lähtee takaa-ajotilanteesta havittelemaan loppuottelupaikkaa Ajaxia vastaan, joka voitti Lontoossa ensimmäisen osaottelun maalein 1-0.

Muun muassa Manchester Cityn kilpailussa pudottaneen Tottenhamin taival on ollut yllätyksellinen.

– Mikäli voitto irtoaisi näissä olosuhteissa, voisin kuvitella tekeväni jotakin uutta tulevaisuudessa, Pochettino kertoo BBC:n mukaan.

Kun Pochettinolta kysyttiin oliko hän tosissaan pohtinut lähtemistä, hän kertoi ettei kyseessä ollut vitsi.

– Mestarien liigan voitto, eikö se olisikin fantastista? Viiden vuoden rupeama purkkiin ja palata kotiin, Pochettino pohtii.

– Kukaan ei voinut uskoa, että pelaisimme Mestarien liigassa kolmena kautena putkeen ja että pääsisimme näin pitkälle, Pochettiono ynnäilee.

Mestarien liiga keskiviikkona:

Jalkapallostudio klo 21.00 C More Sport 1 ja mtv.fi
Ajax – Tottenham klo 21.55 C More Sport 1

Kaikki Mestarien liigan ottelut suorana ja suomeksi selostettuna vain C Moressa. Lue lisää tästä.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja