Tosi-tv-tähdet Rita ja Aki avautuvat vaikeuksistaan saada lapsi: "Onkohan aika ajanut ohi otollisimmat vuodet?"

Temptation Island -ohjelmasta pinnalle nousseet Rita Niemi-Manninen ja Aki Manninen kertovat avoimesti vaikeuksitaan saada lapsi. 

Temptation Island -ohjelmasta tutut Rita Niemi-Manninen, 38, ja Aki Manninen, 41, ovat yrittäneet saada lasta, mutta eivät ole onnistuneet siinä tähän mennessä. Rita Niemi-Manninen avautuu asiasta Facebookissa. 

– Ollaan tässä Akin kanssa oltu valmiita vauvalle jo tovin. Putin-koira on onneksi ihanasti täyttänyt vauvan mentävää rakoa elämässämme. Välillä mietin, että aika on ajanut ohi, kun urheilin ne "otollisimmat" vuodet tulla äidiksi. Silloin en edes ajatellut lapsien hankintaa, Niemi-Manninen kertoo. 

– Sitten taas ymmärrän, että moni ikäiseni ja vielä paljon vanhempi on saanut kokea äitiyden ilon. Jotenkin uskon, että kaikelle on aikansa ja kaikki menee aina lopulta jotenkin maaliin. Teille, jotka tällä hetkellä haaveilette myös pienestä ihmisen alusta ja samaistutte tähän tekstiin, ISO HALAUS JA ONNEA. Ja teille, joita elämä on siunannut lapsella: OLETTE ONNEKKAITA, hän jatkaa. 

Pariskunta on ollut naimisissa elokuusta 2015. He ovat puhuneet avoimesti jo aikaisemmin lapsihaaveistaan. 

Rita Niemi-Mannisen Facebook-päivityksestä uutisoi ensimmäisenä Me Naiset. 

Lue myös:

    Uusimmat