Suomalaisen Tomin elämä muuttui lopullisesti, kun hänen vaimonsa Mira hukkui traagisesti uima-altaaseen lomamatkalla Kreikassa. Painajaismaista tilannetta pahensi se, että hän joutui odottamaan epätietoisuudessa viikkokausia saadakseen Miran ruumiin kotiin.
Tomi kertoi tilanteestaan tuoreeltaan MTV Uutisille elokuussa Kreikasta käsin. Epätietoisuus oli suurta, sillä hänellä ei ollut tässä vaiheessa aavistustakaan kuinka saisi vaimonsa Suomeen haudattavaksi.
Lue myös: Suomalainen Mira löytyi elottomana uima-altaasta Kreikassa – surun murtama leski toivoo rakasta vaimoaan kotiin: "Hain itse vaimoni altaan pohjalta, mutta en saanut häntä enää hereille"
Mira kuoli Samoksen saarella, ja hänet kuljetettiin viikkoa myöhemmin pääkaupunki Ateenaan ruumiinavausta varten.
– Olen niin monta kerta soittanut suurlähetystöön Kreikkaan ja Suomeen, missä on vaan todettu, että paikalliset viranomaiset ovat päättäneet tehdä näin. Eikö kukaan kuuntele minua? Tomi kertoi tuolloin MTV Uutisille.
Vihdoin Suomeen
Aikaa kului. Asiat etenivät vihdoin, kun ruumiinavaus saatiin tehtyä Ateenassa. Miran kuolinsyy oli hukkuminen, mutta syytä hukkumiseen ei tiedetä.
Avioparilla oli onneksi matkavakuutus, ja vakuutusyhtiö If lennätti lopulta Miran arkussa Turkuun yhteistyössä SOS Internationalin kanssa.
SOS International on pohjoismainen hätäpalveluyritys, jonka hälytyskeskuksista Suomessa, Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa autetaan pohjoismaisia matkailijoita hätätapauksissa vuoden jokaisena päivänä maailman ympäri.
Jos vakuutusta ei olisi ollut, lähes kielitaidoton Tomi olisi joutunut itse huolehtimaan järjestelyistä lähetystön avulla.
Ja kustannuksista.



