Toksinen maskuliinisuus voi myrkyttää miehen – nämä piirteet ennustavat karua vanhuutta

Voiko yksinäisyys tappaa? 7:17
Voiko yksinäisyys tappaa?

Tuore tutkimus osoittaa, että niin sanottu toksinen maskuliinisuus voi johtaa yksinäisyyteen ja siitä johtuvaan terveydentilan ja hyvinvoinnin heikkenemiseen sekä onnellisuuden vähenemiseen ihmisen ikääntyessä.

Yhdysvaltalaistutkijoiden mukaan toksinen maskuliinisuus voi todella myrkyttää. Termillä viitataan miehisyyteen liitettyihin negatiivisiin piirteisiin, kuten kovuuteen, aggressiivisuuteen, myötätunnottomuuteen ja yksin pärjäämiseen. Tällaiset machomaiset ominaisuudet eivät välttämättä ole omiaan takaamaan terveyttä ja hyvinvointia iän kertyessä.

– Se, että on ihmisiä, joille puhua henkilökohtaisista asioistaan, on sosiaalisen tuen muoto. Jos ihmisellä on vain yksi tai ei yhtään henkilöä, jolle puhua, heillä ei ole mahdollisuutta heijastaa ja jakaa ajatuksiaan, tutkimusta tehnyt sosiologi Stef Shuster sanoo Michiganin valtionyliopiston tiedotteessa.

Tällaiset ihmiset ovat alakynnessä esimerkiksi joutuessaan ongelmiin terveytensä tai raha-asioidensa kanssa, mikä voi heijastua myös heidän mielenterveyteensä.

Edellä esitetyt näkemykset perustuvat lähes 5500 ikäihmistä kattavaan pitkittäistutkimukseen. Eniten toksiseen maskuliinisuuteen liitettyjä piirteitä ihannoivat osallistujat kärsivät yksinäisyydestä sekä talous- ja terveysongelmista. Vaikeudet johtuivat taipumuksesta eristäytymiseen.

Tunteiden piilottaminen ja yksin pärjääminen heikentävät ihmissuhteita

Sosiaalinen vetäytyminen ja yksinäisyys on yleistä vanhemmissa ikäryhmissä. Esimerkiksi eläköityminen ja kumppanin kuolema voivat vaikuttaa kielteisesti ihmissuhteisiin. Jos tähän vielä yhdistää toksiseen maskuliinisuuteen liitetyt piirteet, on mahdollista, että vanhus erakoituu täysin omiin oloihinsa.

Toksinen maskuliinisuus nähdään usein muita ihmisiä, erityisesti naisia, vahingoittavana. Tutkimus kuitenkin osoittaa, että se voi olla myrkyllistä myös miehelle itselleen – vaikka toki myös naisilla voi olla toksiseen maskuliinisuuteen viittaavia piirteitä. Tunteiden piilottaminen ja halu pärjätä ilman muita voi estää solmimasta pysyviä ihmissuhteita, mistä on loppujen lopuksi haittaa henkilölle itselleen.

Lue myös:

    Uusimmat