Mainos

Töitä tehdään yhä enemmän omallakin ajalla

900000 palkansaajaa hoitaa työasioita omalla ajallaan, kertoo työministeriön työolobarometri.

Suomalaisten työaikakäytännöt ovat muuttumassa. Työn ja vapaa-ajan raja joustaa ja työskentely omalla ajalla on yleistymässä, käy ilmi työministeriön tuoreesta työolobarometristä.

Barometrin mukaan noin 900000 palkansaajaa hoiti viime elo-syyskuussa työasioita omalla ajallaan. Heistä yli kolmannes oli ollut yhteydessä työpaikkaansa tai asiakkaisiinsa työajan ulkopuolella useita kertoja viikossa.

Samaan aikaan työn määrän kasvu työpaikoilla on hidastunut tai jopa pysähtynyt. Epävarmuus työpaikoilla on kasvanut, mutta henkilöstöä on toistaiseksi vähennetty pääasiassa niin, että lähtijöiden tilalle ei ole palkattu uutta väkeä. Työn määrän supistuminen näkyy myös vapaana tai rahana korvattujen ylitöiden vähenemisenä. Korvauksettomien ylitöiden määrä sen sijaan on jopa hieman kasvanut.

Työn rasittavuus ja väestön ikääntyminen ovat lisänneet sairastamista. Sairauspoissaolot ovat pidentyneet, ja poissaolopäiviä on tullut lisää erityisesti kuntasektorilla.

Kyselyä varten tehtiin syys-lokakuussa vajaat 1300 puhelinhaastattelua.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.