Poliisin mukaan 51-vuotiaan toimitusjohtajan murhasta epäiltyä opettajavaimoa on kuulusteltu paljon.
Menestyneen toimitusjohtajan mysteerikuolemaan ei ole poliisin puolelta tullut juurikaan lisätietoa. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Mäkinen kertoo, että poliisi on jatkanut ahkerasti murhasta epäillyn 46-vuotiaan opettajavaimon kuulusteluja. Lisäksi myös muita henkilöitä, lähinnä juttuun liittyviä todistajia on kuultu.
Vaimo vangittiin todennäköisin syin murhasta epäiltynä 22. tammikuuta.
Poliisi on varsin vaitonainen siitä, mitä nainen on kuulusteluissa kertonut. Esimerkiksi sitä, onko nainen kiistänyt murhan, poliisi ei kommentoi.
Poliisin mukaan nainen on käyttäytynyt kuulusteluissa asiallisesti.
– Myös jutun tutkija on naisen kanssa ihan asiallisissa väleissä, ei siinä senkään puolesta ole mitään. Asiakkaiden kanssa tullaan toimeen tai ainakin pyritään siihen.
– Meidän käsityksen mukaan nainen on ihan hyvävointinen. Ainakaan mitään seikkoja ei ole tullut esille, että hän olisi huonovointinen.
Oikeuslääkärin lausunto käynnisti rikostutkinnan
51-vuotias mies joutui viime juhannuksena sairaalaan, jossa menehtyi muutama päivä myöhemmin. Miehen kuolemaan on liittynyt paljon huhuja ja spekulaatioita.

