Toimittaja raportoi järven rannalta, kun lava-autolle alkoi tapahtua kummia – hurja kohtalo tallentui kameraan

Yhdysvalloissa sattuu ja tapahtuu. Tällä kertaa kesken tv-lähetyksen koettiin hurja tilanne.

ABC-uutisyhtiön uutiskanava numero 20:llä oli juuri alkanut tv-raportti Springfield-nimisen järven rannalta Yhdysvaltain Illinoisin osavaltiossa Springfieldin kaupungissa heinäkuun lopulla, kun jotain kummaa tapahtui.

Toimittaja seisoi kameran edessä mikrofoni kädessään, kun takana oleva GMC-merkkinen lava-auto lähti vyörymään laiturilla taaksepäin. Auto pysähtyi hetkeksi, mutta jatkoi kuitenkin matkaansa.

Koko tilanne tallentui kameraan, jonka uutisyhtiö on julkaissut YouTube-palvelussa. Videolla nähdään, kuinka auto vyöryy lopulta veteen. Kameraan tallentuneet hetket todistavat auton uppoamisen järveen sekunneissa.

Jos yllä oleva YouTube-video ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

Näin tilanne pääsi syntymään

Huima tilanne pääsi syntymään veneenlaskun yhteydessä. Auton omistaja katsoi tilannetta vaimonsa ja lapsensa kanssa hämmentyneenä sivusta.

Kukaan ei ollut tapahtumahetkellä autossa ja loukkaantumisilta vältyttiin.

Paikallinen vapaapalokunta kertoi myöhemmin Facebookissa, että viranomaiset olivat saaneet tapauksesta hälytyksen. Palokunta julkaisikin kuvan, jossa nähdään, kuinka autoa nostetaan järvestä.

Katso video: Mitä ihmettä tapahtui MTV:n Uutisaamussa? Ankkuri säntäsi kesken tv-lähetyksen lähes olympiatason juoksuun.

Mitä ihmettä tapahtuu MTV:n Uutisaamussa? Urheilun ankkuri kateissa minuutin ajan:"Karsten Warholm juoksi kuin meikäläinen" 0:57


Lue myös:

    Uusimmat