TikTokissa leviävä itsemurhavideo kauhistuttaa Suomessa – asiantuntija varoittaa vanhempia: "Järkyttävää sisältöä saatetaan naamioida hyvän ja positiivisen videon rinnalle"

Sosiaalisen median haitallinen sisältö huolestuttaa myös Suomessa. Asiantuntija muistuttaa, että vanhemmalla on vastuu myös lapsen turvallisuudesta myös nettimaailmassa. 

Miten vanhempi voi ennaltaehkäistä sen, että lapsi ei törmää sosiaalisessa mediassa haitalliseen sisältöön? Katso asiantuntijan vinkit yllä olevalta videolta!

Facebookista alun perin julkaistu ja sittemmin muissa sosiaalisen median palveluissa levinnyt video huolestuttaa niin Suomessa kuin maailmallakin. 

Entä, jos esimerkiksi juuri tämä video saa aikaan lapsessa tai nuoressa aikaan itsetuhoisia ajatuksia?

– Tärkeintä on se, että on avoin, turvallinen ja luotettava keskusteluyhteys kotona aikuisten ja huoltajien kanssa, jotta lapsella olisi turvallinen olo ja hän uskaltaisi kertoa mistä tahansa asioista jollekin luotettavalle aikuiselle, Pelastakaa Lapset ry:n asiantuntija Janina Tasa ohjeistaa.

Jos kuitenkin vanhemmalla herää huoli lapsensa henkisestä hyvinvoinnista ja vanhempi kokee, ettei hän pysty auttamaan lastaan vaikeassa tilanteessa, Tasa kannustaa vanhempaa olemaan yhteydessä ulkopuoliseen ammattiapuun.

–  Tietenkin lapsen iästä riippuen, näissä tilanteissa voi olla yhteydessä esimerkiksi koulun oppilashuoltoon. Siellä on koulupsykologi ja -kuraattori, joilta voi saada apua ja tukea, Tasa listaa. 

Shokeeraavan sisällön lieveilmiöt

Shokeeraavan sisällön lisäksi vaara vaanii myös muulla tapaa nuorten suosimissa sosiaalisen median palveluissa. 

Tasan mukaan Pelastakaa Lapset ry:ssä tehdään valitettavan paljon töitä lapsiin kohdistuvan seksuaaliväkivallan kanssa. 

Aikuisen harjoittamaa manipulatiivista, seksuaalista hyväksikäyttöä kutsutaan groomingiksi. 

– Sitä tapahtuu sosiaalisessa mediassa – juuri näissä samoissa palveluissa, joissa lapset pyörivät, myös pelimaailmassa. 

– Näissä tapauksissa aikuinen lähestyy lasta tarkoituksenaan lähestyä tätä seksuaalisesti, Tasa avaa vierasperäistä termiä. 

Haitallista sisältöä ei voi kokonaan estää

Teknologiasivusto The Vergen mukaan TikTok tekee parhaansa poistaakseen järkyttävän itsemurhavideon, mutta sitä on naamioitu myös viattoman sisällön sekaan.

Tasa muistuttaa, ettei ongelma ilmene ainoastaan TikTokissa, vaan järkyttävään tai haitalliseen sisältöön voi törmätä missä tahansa sosiaalisen median alustalla. 

Tämä tuo haasteen myös jokaiselle lapsen vanhemmalle ja huoltajalle. 

– Aikuisten ja huoltajien on varmasti hyvin vaikea estää se, ettei lapsi ikinä näkisi mitään haitallista sisältöä, sillä järkyttävää sisältöä saatetaan naamioida jonkun hyvän ja positiivisen videon rinnalle, Tasa toteaa huolestuneena. 

Hänen mukaansa järkyttävänkin sisällön suhteen avainasemassa on avoin, rehellinen ja rauhallinen keskustelu lapsen kanssa – unohtamatta turvallisen nettikäyttäytymisen pelisääntöjä. 

– Näkisin, että aikuisilla ja lapsen huoltajilla on aina vastuu lapsen turvallisuudesta ja myöskin turvallisuudesta nettimaailmassa.

Miten sosiaalisessa mediassa olevat sudenkuopat voi lapsen kanssa välttää? Asiantuntija antaa some-kasvatukseen helpot vinkit – katso ne yllä olevalta videolta! 

Lue myös:

    Uusimmat