Asiantuntijoiden mukaan TikTok on tehnyt vähemmän perättömän tiedon torjumiseksi kuin esimerkiksi Facebook tai Twitter.
Suositusta lyhyiden videoiden julkaisualusta TikTokista on tullut Ukrainan sodassa hedelmällinen kasvualusta perättömille väitteille ja vääristellylle sisällölle, varoittavat uutistoimisto AFP:n haastattelemat misinformaation asiantuntijat.
– TikTokille tämä ei ole hyvä sota. En ole nähnyt muuta alustaa, jolla olisi näin paljon perätöntä sisältöä, toteaa BBC:n disinformaatioryhmässä työskentelevä toimittaja Shayan Sardarizadeh.
Misinformaatio on tahattomasti tai tahallisesti levitettyä virheellistä, puutteellista tai valheellista tietoa. Disinformaatio taas viittaa tahallaan tehtailtuun misinformaatioon, jolla pyritään johonkin poliittiseen tai muuhun tavoitteeseen.
TikTokissa leviää Sardarizadehin mukaan muun muassa vanhoista konflikteista kuvattuja videoita, joiden väitetään olevan Ukrainasta, sekä aitoa kuvastoa esitettynä väärässä asiayhteydessä. Selvästi tekaistu sisältökin saa silti usein miljoonia katsojia.
Sardarizadehin mukaan häiritsevimpiä esimerkkitapauksia ovat sodalla rahastamaan pyrkivät valesisällön tehtailijat. Nämä huijarit väittävät olevansa paikan päällä Ukrainassa suoraa lähetystä tekemässä, mutta kuvamateriaali onkin todellisuudessa lainattu toisista konflikteista tai jopa videopeleistä.