Nafo on liike, joka taistelee Venäjän disinformaatiota vastaan trollien omilla keinoilla. Internet-aktivismin lisäksi liike on tehnyt myös lahjoituksia Ukrainaan – ja mukana on ollut myös suomalaisia.
Shiba inu -rotuinen koira virnuilee kellon vieressä kuvassa, jossa lukee "it’s HIMARS o’clock" – on Himars-aika.
Variaatiossa Iron Maidenin Number of the Beast -levyn kannesta yhtyeen maskotin Eddien on korvannut hymyilevä shiba inu, joka uhkaa Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia.
Tällaisia meemejä vyöryy Twitterissä vastaan tunnisteilla Nafo ja Nafofellas.
Nafo on, kuten arvata saattaa, sanaleikki Natosta ja tulee sanoista North Atlantic Fellas Organization. Nafo taistelee Kremlin disinformaatiota vastaan internetin omin lainalaisuuksin: meemeillä ja niin sanotulla shitpostauksella eli ironisella, herjaavalla sisällöllä.
Nafon kohdalla herjaukset kohdistuvat Venäjään ja sen sotakoneistoon sekä Putiniin.
Tunnuksenaan järjestö käyttää shiba inu -koiraa, joka on tuttu muun muassa doge-meemeistä.
Nafon toiminnan myötä moniin esimerkiksi Twitterissä esitettyihin Venäjän disinformaatioväitteisiin tulee ryöppy herjausta, meemejä ja oikaisuja henkilöiltä, joilla on doge profiilikuvanaan.
